Se tunne, kun kuulen alakerran työhuoneelleni jonkun koputtavan isosti yläkerran ulko-ovella. Kuumeisesti haen muistini syövereistä yläkertaan raputessani hätänumeroa, koronan neuvontanumeroa, taksin nimeä ja tuntuu, etten muista omaanikaan.

Avaan oven, näen sisääntulijan ja samantien seison ovellani yksin kasvot rappuun päin ja edessäni on ulkopuolella tyhjät kumisaappaat ja niiden jalat kulkevat jo vikkelästi ohitseni alakertaan, sinne, jonne ei oikeastaan enää kukaan pääse, kun siellä on siivooja voinut vaikka menehtyä lankoje...siis jonnekin alle.

Suljen oven ja yritän mieltää, minkä näköinen nainen ohitseni porhalsi kumisaappaistaan kuoriutuen. Lähden perässään alakertaan ja rapuissa vastaan tulee jo sinne eeltä mennyt.

Nousen rappuja ylöspäin persusta edellä ja hän etuperin, mutta hän sai siinäkin asiansa jo toimiteltua. Tornado? Taiffuuni? Syöksyvirtaus? Seison yksinäni ovellani. Mitä tapahtui? Kumpparit jalkoineen ovat jo ulkona ja ovi paiskattu ystävällisesti päin naamaani.

Ei ollut pitkää sosiaalista kontaktia ei.