En tiärä kuinka päin täs ny olis. Kaunokaasena ny ainakin. Voi että, sanoos tyttärenpoikakin.

Menin ekaa kertaa tänä vuanna kirppikselle ja tuteerasin josko löytyys puisia heleminauhoja ostettavaksi ja kotona rikottavaksi. Löytyi yks. Niin siihen viäreheni tulla pamahti yks miäs toivottaen mullen "hyvää uutta vuatta, kaunokainen!"

Käännährin nopiaa siihen päin ja sanoon, notta onhan sulla silimäklasit pääsnäs! Se hämmenty ja sano notta on on. Kysyyn sitte, notta ookko optikolla aikonu käyrä? Se sano, nottei sen silimis mitään vikaa oo, jos sanoo mua kaunokaaseksi, niin ei hän koskaan valehtele! Mutisin notta toki tämä lämmitti miältä ja imarteli mutta notta nuan menit sanomahan.

Se katto mua ja sano, notta komiempaa naista saa hänen miälestä kattella ja ei löyry. Notta hänelläkin on silimät pääs, notta mennähänkö kysymähän nualta muilta miähiltä, jokka justihin otti kaffia, mitä miältä non!? Sanoon, notta oot päätäs lyhee, jos niin meet tekemähän!

Lyllersin kiloineni kotia. Hymy huulilla karehtien. Kaunookasena.