Nonniin, son ny lusittuna ja elettynä ja ennen kaikkia syätynä! Joulu ja sen sapuskat. Eikä ollu yhtään ähkyolo, ei niin yhtään. Enkä liioon muuttanu jouluksi kaappihinkaan, notta senkin siivous on ny sitten kuitenki erespäin.

Non nopiaälyysiä nua kakarat. Pyry avaali joululahajapakettiansa, yks paketti olikin avates väärin päin eikä näkyny muuta ku punaanen leviä tukinauha, jolla tyäkalusarja oli kiinnitettynä paffihin ja jolla koko sarian sai sitten vyätäröllekkin kiinni, vähä niinku remonttireiskallakin. Poika huurahti ihastunehella äänellä:”Tulvavyö!”. Sitten se totes, notta sillä oli ollu kaikkien aikojen palas päivä!

Yhyrestä paketista Pyrylle tuli liitutaulu, me sanottihin sitä ennen vanhaan riffelitauluksi, ja färiliirut. Se kerkis avata paketin ja piirtää molemmat pualet taulusta täytehen ennen seuraavan paketin aukaasua. Ja aikaa ei menny yhtään sen enempää, ku olis menny piirtämättäkään. Koottavan paloaseman kohoralla meinas tulla tenkkapoo, ku sen kans oltaas jääty heti leikkimähän ja paketinsisältö olis tullu kaaretuksi lahajapaperien sekahan.

Mulla oli hyvä syy olla laittamatta kystä kyllä. Seon mulle viaras ruakalaji. Koskaan oikeen oo keherannu kysyäkkään, mitä se kystä kyllä on. Mä yritin teherä jouluna sellaasia kevyitä kattauksia, ku pelekäsin, jos omasta ruaka-pöyrästä tulookin notkuva. Yhyres tv-ohojelmas puhuttihin notkuvista pitopöyristä. Kamalaa, jos olis soosikipot notkuvan pöyrän takia alakanu tiputella pyhävastuukille. Enkä halunnu alkaa pitelehemänkään pöytääni, vaikk olis kuinkakin ollu pitopöytä. Kyllä pöyrän pitää pysyä pystys pitämättäkin ja notkumatta.