Vanhin tyttäreni (se joka osti murkkuiässään kikkien suurennusrasvaaki...) oli meinannu tukehtua ny hiljattain nauruun, ku oli pasteijoita munalla voirellessaan saanut nuaruusaijan muistikuvia miälehen.

Soli ollu yläasteikäänen, kun oli saanu päähänsä, notta tukka oli kamalas kuivas ja pehkos kunnos. Soli päättäny teherä ja tempaasta hiuskuantalolle oikeen kananmunahoiron. Eli suameksi, soli rikkonu hiuksihinsa monen monituusta munaa (tottapa kaikki jääkaapis ollehet, ja niitoli aina palio, ku haimma siihen aikahan mun syntymäkotua onnellisia ja vapaita munia). Kuinkahan monen munan pään se olikaan tehnyt?

Soli antanu raakojen munien vaikuttaa hyvääsen tovin ja oli menny sitten huuhtelemahan munankeltuaasia ja -valakuaasia pois. (Miltähän soli näyttäny livenä, harmi kun en tätäkään silloon nähnyt, kaikki tehtihin multa salaa. Melekeen kaikki.)

Aivan, soli koittanu huuhrella eli virutella munalitkua pois. Huuhtelu ei ollukkaan menny aivan putkehen. Munalitku oli pysyny tivihisti pääs. Lopulta soli intaantunu huuhtelemahan tukkaansa melekoosen kuumalla vedellä.

Mitä luuletta kananmunille käyvän kuumas vedes? Loppuilta sillä oliki kulunu kivasti vaan kotona, iliman hyppööllelähtyä, nyppies hiuksista pois hyytynyttä munaa.