Huiveja väsäälen. Tavallista ja pehemiää alapakasta. Ei mitään suuria kuvioota ja isua tunnetta, riittää ku tekijä on monisärmäänen.

Mulla on jo normaalin kokoonen alahuuli. Eileen tiäsin, miltä airosta afrikkalaasesta alakuperääsväestöstä tuntuu, niistä, joille laitetahan alahuulehen melekeen kaffikupin tasetti, talteriikki. Silleen niinku huuli melekoosen venytettynä, melekeen tupakkipöyrän kokoosena. Jos sen venytetyn alahuulen kiataasis päänsä yli niin vois nialaasta oman kuantalonsa. Mullakin oli sellaanen venytetty huuli eileen.

Ajelin hirasta patistiinipyäräälyä töistä kotia, ku joku rumaanen elukka lensi samaa kaistaa mua vastahan ja jymähytti mua alahuulehen. Otti niin maan perusteellisen kipiääkin!  Muttei siinä ny passannu ruveta fillarinseljäs rääkymähän. Tottapa soli amppari. Mikäs muu, joku öttiäänen, sanoos Pyrykin. Siinei auttanu ku mennä apteekkihin hakemahan särkylääkestä porotuksehen, ostin kaikista voimakkahimpia iliman resettiä. Kotona onneksi paisunta vasta oikeen ylty, notta sai sanua alahuulen ollehen ennen mua koto-ovesta sisällä.

Moon oppinu vain sinuttelemahan. Tottakai yritän viksusti oikeen iäkkähiä teitetellä. Jos jonkinlaasella menetyksellä..."olipas nyt mukavaa, kun Te pääsitte tulemaan, millä Sä tulit?"

Kuulin tarinan ku äiti oli pikkupoikaansa opastanu mennä muinoon, nottei mummaa saanu sinutella vaan piti sanua teiksi. Poika meni pyytämähän mummalta apua ulukohyyskähän menos, yksin ei uskaltanu pimiän päihin lähtiä isoolle härälle pihanperille.

Poika muisti äitin opetukset teitittelystä ja sano mummalle:"Voiko teiksi tulla viämähän mua paskalle?"