Oon ny fillaroonu palio lomani aikana. Kaikki vastahantulijat on tuttuja jollakin tapaa, ainakin naamasta, jotta heiheit aina huuretahan. Eilen sitte tulikin vastahani yhyren taloon muualla asusteleva aikapoika, joka talsi maantiätä pitkin isoon laukkunsa kans, oli varmahan menos äitiänsä kattomahan. Meinasin huikata sillekkin heihei...mutta sen kohoras olikin jotain mukavaa ojan pohojas, johka se siirti katsehensa..
Miätiin, notta mitäs jos mäkin tempaasisin oikeen kunnolla...jokaasen tutun kohoras, kääntääsin pääni kohti ojia, enkä puhuusi mitään, en olisi havaattevinani! Se vois olla testikin...kattoosin kuinka kauvan menöö, ennenku eka juttu käytöksestäni tulis mun korvihini asti ja mihinä muaros! Voi, miten herkulliselta kuuloostaa! (Toteuttaminen vaatiis kyllä multa luantehen muutoksen tai vetoketjun leipäläpeheni. Hmm?)
Niin, piti tomittelemani ouroosta tämän alueen ja mun lausehista...
Tulin sitten takaasinpäin kotia kohti, ku tämä samaanen aikapoika talsi taas mua vastahan, ny vaan eri pualella tiätä, sillä meinas postilaatikootten kohoras olla jotakin oikeen mukavaa katteltavaa mutta mähän päätinki tempaasta ja huusin:" Heihei! Katto vaan, ettei ala satamahan!"
Älykästä, tosi älykästä. ...Katto vaan, ettei ala satamahan... Minen oikeen tiärä ittekkään, mitä tua lause meinaa. Vähä niinku varootus, notta sulla tulis olla sateenvario följys tai saretakki tai mikset ny pysyny kotonas, ku taivas on nuan mustanpuhuva.
Katto vaan, ettei ala satamahan. Seuraavalla kerralla, jos rookatahan sen aikapoijan kans maantiällä, mäkin meinaan kattella, mitä niis ojanpohojis oikeen kasvaakaan.
torstai, 28. elokuu 2014
Kommentit