Joku viettää yksinäistä äitienpäivää, ei ole ketään jäljellä perheestä, ei ole enää lasta, joka tulisi käymään, soittaisi, piipahtaisi, halaisi, muistaisi, kysyisi, miten tänään voidaan? 

Joku viettää yksinäistä äitienpäivää; perheestä jäljellä jokunen tai lapsi, joka ei tule käymään, ei soita, ei piipahda, ei halaa, ei muista, ei kysy, miten tänään voidaan?

Yksikin kortti voisi äidille, mummalle olla kova juttu, jos ei ehditä ottaa puheluakaan. Eikä ole ehditty viikolla soittaa Inteflorallekaan. Harva äiti odottaa, että kaukaakin lähdettäisiin kylään äidin luokse yhden päivän takia. Mutta se jokin pieni ele, että muistetaan, se riittäisi. Että äiti olisi mielessä. Ja olemassa.

On lapsia, jotka muistavat äitinsä mutta äiti ei halua olla muistettavana eikä muistissa. On lapsia, jotka eivät koskaan tulleet tai tule tietämäänkään, ketä olisi voinutkaan muistaa, kenelle olisi voinut lähettää kortin. On lapsia, jotka lähettävät hiljaisen mietteen tai sytyttävät kynttilän äidille, joka on jo poissa. On lapsia, jotka eivät koskaan itse kokeneet äitiyttä.

Minä, ja moni muu, me tosi onnekkaat äidit, mummat ... kiitämme ja nöyrinä painamme päämme. Olemme saaneet paljon, olemme saaneet ne suurimmat lahjat; lapset, lastenlapset, lastenlastenlapset. Kiitos, kun saimme parhaan osan. 

Lapsensa muistamaksi tuleva, lapsensa menettänyt, lapsensa unohtamaksi tullut, äiditön, lapseton...Taivaan Isä, kanna meitä kaikkia.