Täs on hyvä aisapari, piäni ja suuri, ohut ja paksu, yhtöösen lopputuleman aikaansaamiseksi. Tämä on puikkoamista.
Valamihit tuatokset.
Tein mä tällääsenkin. Virkaten, ei puhuen, kuiskaallen eikä sipisten.
Tuas erellises kiriootuksesnani toimittelin Pyryn, Parpin ja Kenin taapamisesta, niin tuli miäleheni paperinuketkin. Löysin kerraasti messuulta antiikkipöyrältä ihanan vanhan paperinukkearkin vaatteineen. Leikkasin ne itte, en luattanu, notta Pyry, silloon 3,5 vuatihana olis osannu käyttää saksia taiten.
Innoosnani esittelin paperinuken likkani poijalle, näytin kuinka vaatteet laitetaan paperisen nuken päälle ja menin itte laittamahan kaffia tippumahan (pannuhun). Takaasin tullesnani poika istu pöyrän ääres tosi tympääntynehen näköösenä. Ei kuulunut ihastunehia huurahruksia, ei hämmästynehiä kysymyksiä... oli vaan leikkihinsä niin maan perusteellisesti kyllästyny poika.
Nostin ekaa paperinuken vaatetta, ja toista, nostin kolomattakin...lopulta kysyyn, notta miksi soot ottanu näistä kaikista kletuusta poikes ne pirikkehet, jokka taitetahan nuken olokapään, käsivarsien ja vyätärön yli?
Poika katto muhun ja sano, nottei vaatteissa ole sellaasia. Yritin selittää, notta niillähän ne vaattehet olis pysyny paperinuken päällä. Poika totes, notta mumman nukke saa olla vaikka alasti ja kysy, notta mihinä leekot on?
Kommentit