Son taas sellaanen aika kesästä! Son justihin kesäkuu, kun eniten kysytähän hermoja tai eres niitä vähiä miton mulla mahrollisesti olemas. Pihalla oli eileenki kauhia meteli ja aurinko rurias taivahalta tosi kovana. (Tosi älykästä...ruriaa taivahalta...toki solis viälä kummallisempaa, jos se paistaas puskanjuuresta.)
Mikä kumma sen teköö? Kuinka voi auringonvalo ollakki niin kovaa, sellaasta metallinhohtoosta! Miksei se voi olla ihimisiksi metelipäivinä ja paistatella taivahalta silleen hempiän keltaasesti ja nätisti, miksi se alakaa metelin kans muuttumahan. Toki seura teköö kaltaasekseen ja tyhymyyski useen tiivistyy, mutta notta aurinkoki menöö siihen leikkihin mukahan. Sitei mun piäni pääni jaksa tajuta. (Kuka sano, nottei laajakaistanaamas voi olla kovin piäni pää?)
Kauhia meteli oli eileenki! Kuinka tuulesta voi kuulua sellaasta ääntä? Turha tulla sanomahan mulle, notta sehän tuivertaa ittiään puiren lehvistöös ja siitä kuuluus ääni. Kyllä mä ny lehtien kahinan tunnen tällä ikää! Ei puirenlatvusten ääni mua saa hermostumahan vaan se Tuulen Ääni. Sen kuuloo sisällekkin vaikkei mitään kuuluusi! Riittää aamulla pelekkä klasista pihalle kattominen, ku kuuloo jo auringonvalon färistä tuulen tulon. Vaikkei mikään puun latvus viälä hiavahtaasikkaan.
Son sellaasta kovaa ja terävää ääntä, vähä niinku sellaasta, jottei sitä varmahan kaikki pysty kuulemahankaan. Vähä niinku korkiat äänet, jokka kuuloo vaan lepakot. Istuun eileen terassilla ja kattelin tuulta, yritin teherä tuttavuutta ja päästä siten tuntemusteni päälle. Tuuli; se tuli ja meni, meni ja tuli rauhattomasti sinne tänne, vähä niinku kiiruhulla ja samahan aikahan aurinko oli metallinhohtoosta! Siinä kulukaa kysytähän hermoja. Son mulle sellaanen sirokkotuuli. Niiton kesällä vain joinakin päivinä. Minoon myrskyä ja saretta rakastava ihiminen, nottei tartte sanua, notten tiätääsi tuulista mitään.
Tämä tuuli on sellaanen, jotei voi selittää. Ei oo kylymäkään, on auringonvalua mutta mikään ei oo pihalla kuitenkaan hyvin. Son se meteli! Jokikin virtaa sellaasina päivinä väärähän suuntahan, se menöö kohti yläjuaksua.
Se pitää meteliä niinku pahaaset kakarat, notta huamattaas. Ei se multa empatiaa saa, vaikka se on tosi Yksinäänen Tuuli.
keskiviikko, 23. kesäkuu 2010
Kommentit