el%C3%A4m%C3%A4.jpg
 
Jotenkin tämä kuva puhutteloo mua. Mä oon sellaanen vastarannankiiski vähä joka asias ja kuitenkin aina oon etunenäs jonos, ku jotakin uutta kehitellähän. Mutta nämä tvitterit, instat, naamakiriat ja mitä niitä onkaan, on mulle sellaasia punaasia vaattehia, joitei kauhian herkästi puje päällensä.

Kaikilla tyäkaveriilla on jokin...yhtöönen juttu. Sellaanen, jos laittaa viästin, niin kaikki saa sen yhtäaikaa. Paitti minä. Non teheny sellaasen ryhymän. Vatsappi, votsappi, pushappi -ryhymän. Moon ny ollu pimennos jo jonkun aikaa, ku ne piruuttaan laittaa jotakin yksityystä viästiä toisillensa ja ne tiätää notta mä oon siitä joukosta ulukona ja poikes. Ne orottaa, koska mä taivun hankkimahan samanlaasen älyllisen puhelimen. Ja ne orottaa notta kyselen. Muttempas hankikkaan enkä liioon kysele. En ny ainakaan, ku nuan orotetahan jantusjaloon ja laitetahan mut ahtahalle. Puun ja parkin välihin. 

Ja minen ny maharu kysymähän notta miksi Lissu ei ookkaan töis. Ne tiätää mutten minä. Ja minen kysy. On poikes, jos on poikes. Näjenhän mä sen. Poikes on.

Laitoon tuan ylläolevan kuvan tyäpaikalleni seinälle. Näkevät mitä niill on ja mitä mulla! Elämä!

(Höh, miksei tunnu tän kummemmalta?)