Tästei taas tuu niin yhtään mitään...oon kattellu kameraani, pian katuan ittekkin. Olisin kuvannu kirppikseltä ostamani isohkon ryijyn ja Väkertäjältä hankkimani joululampun (son mua olokapäähän asti, noh, kuka sano, nottei se oo palio mitään?) ja kaktuksen.
Nonniin. Mä löysin kamerani. Soli tosi vaikias paikas, nottei ihimekään, ku ei tullu framille. Soli mun laukus.
Tämän on mun viimmeesin hankintani. Kiitos Väkertäjä! Lamppu on ny vähä vaikias paikas, mutta ku Akselipoikanen (1v) on tulos jouluksi ...mumma varautuu omaisuutensa säilyttämisehen. Son mua melekeen olokapäähän asti! Lamppu, ei Akseli.
Tämän löyrön tein Sirppis-kirppikseltä! Laitan matoksi taikka sitten sivustaverettävähän puusoffahan peitoksi. Muistan kakarana, meillei ollu puusoffaa, ku äiti puhu jotain mumman sivustaverettävästä...minen tajunnu. Kelloja verettihin siihen aikahan, ku ne lakkas käymästä mutta että puusoffaakin verettihin käyntihin.
Olin laittamas tuata koriaa joululamppua pyhäiltana paikoollensa...ja kumarruun..., kumahutin hiusrajani kaktuksehen, joka venkuloo kasvaesnaan suuntahan jos toisehen (pitääs antaa olla sen joskus vaikka pualivuatta paikoollansa.) Täs on piikkiä, piänen piäniä, hentoosia mutta teköövät pahaa jäläkiä. Tähän kumahutin ottani, hiusrajani. (onneksi en persustaani...)
En tahtonu uskoa, ku tunsin kaktuksen piikkeineen ottassani (voiko sanua, notta eturaivos?). Hain nopiaa pinsetit ja menin vessahan peilin äärehen mutta pahapa niitä piikkiä oli poiskaan nyppiä, ku pää on täynnään hiuksia! Olin niin tyrmistyny, nottei pääsny eres pahaa sanaa suustani.
Olis pitäny partakonehella singlata koko ottatukka poikes. Kylillä olis sitte saanu sanua, ku joku olis ihimetelly otta-kaljuani, notta prasilialaanen pikinivahaus meni vähä pitkäksi...
Kommentit