Täs kerraasti ihimettelin ääneheni, kenenkä nätti metallinfärinen kamera oli jääny soffalle. Laura katto muhun ja sano, notta sehän on sun omas! Minen ollu aikoohin, jos koskaan, kattonu kameraani etupualelta ja ku takapuali siinon kokonaan musta, niin oisin väittäny notta mulla olis ollu musta kamera. Hopianhohtoonen muka.

IMG_1027-normal.jpg
 

(Jätesäkis on joululahajapaperit...) Elias meni kakkalle kuusen taa, täs viälä viimmeenen katsahrus, notta havaattooko kukaan takavasimelle poistumista? (Moni kyllä sitten haistoo, notta...)
 

IMG_1083-normal.jpg

Täs on mun lempparijoululahaja! Pyryn taireteos. Oli kuulemma vähän kysyny välillä äitiltä, ohojaajalta, hermojakin, ku poika ei ollu meinannu ehtiä pysähtyä väsäämähän moisia. Uuniskin oli kuvaa käytetty ja kovahan siitä sitten tuli, kestää mummallakin!

Muistista sen verran, notta viime lauvantakina, heti 28.12, muistin tai oikiastaan näin, notta (tänä vuanna poissaolollaan loistanut) tyttäreni perheen joululahaja paapalle oli mun lankahyllys! Miätiin hetken, notta annanko ollenkaan vaiko laitanko vasta uuren vuaren joululahjoohin? Jos niin teen, niin jourunko kiinni? Päätin sitten antaa lahajan seliityksien kera. Parempi myähään ku ei milloonkaan.

Jouluaatoksi hankkimani joulukala löyty heti 29.12. jääkaapista. Koskemattomana, avaamattomana. No, piäniä silakat olis joulukalooksi ollukkin. (Sei ollu kyllä silakkaa.)


Ensimmäänen vuarenvaihre, minkä muistan vaihtunehen, oli vuasi 1966. Olin 9 vuatias viälä silloon. Miätiin, matikkanerona, notta onkohan uus vuasi aina nro 66. Miälehenkään ei tullu funteerata, notta mikäs sen vanhan vuaren numero sitten olis, jos tuleva vuasi olis aina 66.

Loppuvuatena tavatahan aina teherä niinku Sukkasiiri sanoo; loppuinventaario. Se on kummallinen tunne, se loppuinventaario. Ei oo ku yä päivillä välis tai täs tapaukses vuasilla. Mutta isoolta asialta se tuntuu, uuren vuaren vaihtuminen. Aivan ku olis taas kaikki mahrollista; hyvät asiat saatavilla, onnistumiset oven takana, epäonnistumisista näkyvis enää selekäpuali.

Tulkohot uuresta vuaresta sulle ja mulle sellaanen, notta oltaas tyytyvääsiä siihen, mitä meillä kumpaasellakin on. Eikä haviteltaasi useen sitä, mitei tarvitakkaan. Eikä ajateltaasi, notta elämä alakaa sitten ku on tehty tätä, hankittu tuata, ei oltaasi sitten ku, SitKu, ihimisiä. Oltaas Nyt ihimisiä; hoksattaas sen elämän olevan juuri ny; just täs hetkes. Ei eileen eikä huamenna. Vaan justihin nyt.

Elämisihin justihin nyt tulevan vuaren jokaasena päivänä!