Menin perjantakina postilooralle ja hämmästelin, ku kansikin oli auki, eikä eres tuullu. Sieltä luuras valakoonen paketti. Nostin paketin käsiini ja mietiin kuumeesesti, mitä mä oon taas tilannu!? Vahtasin postileimaa; belekia? Jokin yritti aueta aivojeni sopukoosta...muttei Äijänkäppyrä ny vielä oo voinu saara mansikka-arvonta lahajaa mulle saakka Suamehen? Vastahan molin sen kisan voittanu, mennä viikolla!



Tälläänen kulukaa sieltä tuli hianosta lahajapussista, voiny...mukana oli jopa mun arpalippunikin, se justihin, jonka Äijänkäppyrän koiruus oli valakannu. Paketilla oli painoakin, ei mikään heppoosen oloonen loora. Kauvaa en ravistellu vaan kiataasin lahajarusetit auki...ja olihan se sitä ittiänsä, kuuluusaa ittiänsä:



voijo...voitta vain kuvitella...kolomes kerrokses aitua belekialaasta suklaata! Kiitosta Äijänkäppyrälle! Ja kiitos varmaan kuuluu myös kottaraasille ja tappajaetanoollekkin, ku antoovat Ihimisen syörä ekan mansikan.

Arjaanneli...uskon, notta vielä joku päivä voin tarjota sulleki maistiaaset, jossei tästä loorasta, niin toisesta sitten.