Valamistauruun torstaina hautajaisiin lähtöhön ja kaikes kiiruhus hoksasin (luje: haistoon), notta roskapussi on pakko viärä jo poikes. Muutoon se tuloo pian mun följys kirkkohon asti. Vanhin tytärkin saattaa poiketa paikasta toisehen siirtyes imetyksille asuntohoni ja minen voi näyttää kuinka leväperääsesti äitinsä elelöö. Sille jäis pian sellaanen oppi korvien välihin:"Tee niinku mä sanon, älä niinku mä." Mikäs esimerkki sellaanen äiti olis. No, esimerkki se huanokin esimerkki olis.

Tamusin käsivarsilleni käsilaukun, roskapussin, sateenvarjon, kukkia ja päällysviittani. Huano oli raijata kaikkia mukana, ku korvien välis soi, katto sitten minkä purotat roskaloorahan, non tyhyjätty ja jos sinne menöö käsilaukku, niin siälä se on. Kopina vaan kuulu, ku koikkelehrin korkkokengiilläni eteheppäin. Kopinasta päätellen varmahan joku tuli parvekkehellensa kattomahan, notta kukas kaunis ja rohkia tualla syätöllä kopisuttaa. Naisellinen kopina. Höh, varmahan toinen korkko kopahti söpösti ja toisesta kuulu autskop. Kop, autskop, kop, autskop. Tua toinen jalaka ei halua pitää korkkokenkiä. Se rattastaa aina vain sillä, ku se on joskus ollu poikkinaanen.

Puhelin soi käsilaukus. Hakija oli tulos. Minen keriinny kaivaa sitä hollille. Puhelinta. Purotin roskapussin (!) ja kaivoon puhelimen esille ja soitin hakijalle. Kiiruskin jo alakas olla.

"Moon täälä roskakoripääs!"
"? Mitä?"
"No, täälä moon! Aja tänne. Moon roskakoripääs!!"
"MITÄ sä nyt oon menny tekemähän!! Roskakori pääs!??""

Juaksisinko niinku Vaahteramäjen Eemeli pilikkumi pääsnäni ympäri huushollia? Roskiksenko oisin hautajaasaamuna tukkinu päähäni? Hakija oli kuullu ja luullu, notta mä oon viälä sisätiloos, roskakori PÄÄS!