Kesää se teköö, maalliskuu, se maata näyttää, ojat täyttää ja maa on "kaharella karvalla". Jokkut saa kaikenlaasia mukavia ja ei-mukavia ruskioota pikkuusia pyärylöötä naamahan. Amiki sanoo aina kesällä, siinä kohoras, ku joku toinen sanoo menevänsä ottohon aurinkua, notta se menöö ottamahan pisamia.
Olis pitäny varmahan kaivaa tua lehti ylähän ja kattua, mitä se meinaa sellaasista asioosta, ku kesakot, jokkei koskaan lähäre eres pois. Nei mitään torellista vaaraa oo, kauneurellekkaan. Tais tua lehti olla vuarelta kirves ja sirppi. Vähä vanhee ku mä.
Moon ny vasta, aika aikuusena, tullu tiätämähän, nottei kesakko ja pisama oo sama asia. Pisamia on punatukkaasilla enee ku muilla, ne tummuu kesääsin ja häviää tai vaalenoo talaveksi. Siis pisamat, kyllä ne punatukkaaset on ja pysyy. Kesakot on taas tummia tai mustia piäniä pigmenttiläiskiä, jokkei häviäkään. Sitte on olemas viälä aktiiniset vanhuuden aijan pisamat, jokkon kesakoota kans.
Taitaa ne nua pisamat olla niitä entisaijan "kärpääsenpaskoja", äitini tapas sanua, notta mullon nenän päällä muutama kärpäseenpaska. No, paree sekin kuin kärpääsenraato.
Mun nenänpäällä mitään pisamia oo, koska non aina, elikkä non kesakoota ja Amilla taas on pisamia (kärpääsen...). Mullon nua kesakot ollu aina, nottei ne oo niinku minkään vanhuurenaijankaan tuatoksia, jos joku ny meinas siitä jotaki sanua.
Taivahan talikynttilät, moon täs lääkärikirjoitsenu kaikes aamukiiruhus ja munhan pitää mennä paklaamahan ne kärpääsenpaskat piilohon!
torstai, 25. maaliskuu 2010
Kommentit