Lehtikauppiastyttönen soitti lauvantakina. Minen saanu sanotuksi, notta mulla on voimas puhelinmarkkinoonnin esto, sen puheeseen ei kertakaikkiaan pääsny välihin ei sekahan. Orotin sopivaa rakua sanuakseni, kun sen piti kuitenkin vetäästä välillä happia, notta ku niistä tuloo sitten aina heti kestotilauksia, notta son musta niin tympiää.

Flikka lohorutti mua ja sano, notta hän kyllä vahvasti uskoo, että pystyn kuitenkin tekemään peruutuksen, ettei se niin kamalan vaikeaa ole, ja kerto samahan hengenvetohon, kuinka sellaasen voi teherä kirjehellä postin välityksellä, soittamalla joko kännykällä tai vaikka lankapuhelimellakin ja peruutuksen voi tehdä jopa tietokoneella, jos vain joku vaikka neuvoisi mua.

Se kysy sitten multa, että osaanko käytää tietokonetta? Mun oli pakko vastata, etten osaa. Sen kaikki opetukset oli niin tyhjentäviä ja sydämmen pohojasta annettuja, notten raaskinnu pilata sen hyvää opetushetkiä.

Ne puhuu ny sorasta. On se nykyaikana jotenkin niin niin rahvaanomaasta ja sivistymätööntä. Notten paremmin tuu ja sano.

Ny urheellahan joka paikas. Joskus urheelen klasien pesus tikkahilla kaaparooren, osaan paiskata kättä ja heittää ottatukkaa taaksepäin ja jalakaa toisen etehen. Älä kompastu.