"Paappa. Kato auto. Ikki." Nii-in rikkihän se, ensin katosi tuulilasi, sitten vilkku, sitten piipaa-ääni, sitten lamput, sitten putosi tikapuut ja lopulta koko lava. Mutta korjata olisi pitänyt.



"Kato täsä. Ikki." Kaikki niin maanperusteellisesti rikki. Elias ei koskaan ehtinyt nähdä tätä paloautoa täysissä kukoistuksissaan. Kiitos Pyry veljen.

Mutta istuupas päähän hyvin iso-tädin tekemä kudekoppa. Avaimet kipattiin lattialle ja koppa sujahti hatuksi.



Kolme kättä ja virkkuus.



Anna nyt olla, mumma tekee. Pikku kätönen siirtyy päättäväisesti estradille.



Kisa jatkuu. Miksi kummassa mumman käsi on siinä aina vain?


Mumma luovutti. Terhakka pikku kätönen kiskoi päättäväisesti mumman toistakin kättä pois työstä ja virkkuukoukku sujahti isoimpaan silmukkaan.


Mumma päätti pyhästi, että joku komia päivä, jonkun vuoden jälkeen, istutaan Eliaksen kanssa samalla tavalla, ja sitten opetellaan. Tahtoi Elias tai ei.

Isoveli tuli ja vei koko potin. "Katso Eijjas, näin!"



"Katso Eijjas, tätä voi pyörittääkin!" Ja niin virkkuus alkoi saada ilmaa siipiensa alle. Onneksi työ oli vasta aluillaan, se purkaantui vaudin hurmassa; Pyry pyöritti ja Elias roikkui langassa. Mumma kuvasi ja huokasi.