Itseppäisyyspäivä oli ja meni ja tänäkin vuanna oli kutsu hukkunut johkin postis. Onkohan mun postipoikani alakanu uuren keräälyjutun: mun karonnehet linnanjuhulakutsut? Sitten se myy ne kallihilla toiselle keräälijälle, toiselle postipoijalle.

Sitten miätiin, että jos joku päivä posti toiskin kaikki mun hukkunuhet linnanjuhulakutsut yhyrellä kerralla postilootahani?

Voi hyväänen aika! Jos tulis vaikka kuus kutsua kerralla, niin pitääskö mun hommata kuus tanttua ja linnan juhulis kävisin aina vaihtamas uuren kletun päälleni. Eikös ne naistenleheriskin tee niin? Siis ne haastateltavat. Oikian pualoosella sivulla on yhyrenlaanen tanttu ja ku käännät sivua samalla haastateltavalla on taas eri klettu päällään. Isoo hommahan siinä pukkaas.

Oon joskus miättiny, notta kuinka ne ihomyätäästen juhulahamehien kantajat käy pissulla? Melekeen siinä täytyy olla avustaja yhtä aikaa paikalla nostelemas helemoja ylähän taikka laittamas vetoketjua kiinni seljästä. Hankalaa, sanon minä. Ja vähä niinku oikeen intiimiä.

Sellaasen havaannon tein viimme juhulis (tv-ruurun takaa), notta usiemmalla naisella oli älypuhelin följys ja sitte otettihin siälä sun täälä selfiä. Piänehen hippalaukkuhun piti siis saara mahtumahan henkilöllisyystoristus ja huulipuna ja kampa (?) ja puhelin. Olis se ollu häpiällistä, ku mä olisin hääränny siälä oman hikipuhelimeni kans.

Hyvä näin. Erittään hyvä.