Jotenki helepottavaa kuulla, notten minoo ainut suvus, meinaan siis niinku mun tuttavapiiris, jolle sattuu ja tapahtuu, varsinkin sattuu. Sattuu tapahtumia. Tapahtuu sattumia.

Joku varmahan muistaa mun törttöö...niinku kohtaamiset postilaitoksen, postiauton ja postilaatikkojen kans. Postipoijankin kans. Huoh. Mutta jotenkin musta ny tuntuu, notta alan jäärä pikkuhiliaa häviölle näis tekosisnani.

Se mun tuttuni oli purottanu keltaasehen postiloorahan kiriehen siskoontytölleen. Ja samas ku kirie livahti käsistään postilooran syäveriihin, purottaja tajus, nottei ollu keriinny laittaa siihen ollenkaan postimerkkiä! Oli kattellu ympärillensä ja torennu, nottei ny ainakaan ala kättään tukkimahan kirieluukusta onkiaksensa kiriettä ja "vilukissiäkään" voinu teherä ja jäärä orottamahan postiauton tulua.

Oli ottanu postimerkin kukkarostaan ja valakoosta paperia (färiä en kyllä oikiasti tiärä), tällänny postimerkin siihen paperihin jollakin kiinni ja kirioottanu paperille, notta tämä postimerkki kuuluu siihen ja siihen kirieesehen, notta vassakuu, laittakaa siihen... 

Toimitteli sitten tätä juttua mulle. Ensin ajattelin, notta lohorutan, kyllä se kiriet perille menöö ja laittavat varmahan postimerkinki kiinni ja josseivat laita, niin vievät sittenki. Tuumasin kuitenki, notta rehellisyys maan perii. Sanoon suarahan, notta varmahan tiäräkkin mun kokemuksistani postin kans, mä tierän justihin minkälaasis mustis pussiis ne raijaa niitä kiriehiä isoohin postin lajittelukeskuksiihin. Mutten viittiny sanua, notta älä unta nää jonkun alakavan sun merkkiäs liimaalemahan, saaja joutuu ny lunastamahan 8kymmenen sentin kuaren ainakin kympillä.

Justihin ny kuulin, notta kirie oli kuin olikin menny perille asti saajalle ja postimerkki oli tällättynä paikoollensa! Postis ja postiautos on aina ystävä!