Kattelin mattojen alta emännänjatkon. (Hassua, ekan kerran elämäsnäni kiriootin tuan sanan: emännänjatkon.) Kiipiä ratustelin sen ylimällekki tasolle (äläkää ny vain flikkani lukeko tätä, ei se lavitta korkia oo, mikä lie maanantakimalli). Halusin kattua yläkaappiihin oikeen perille asti, mitä non syäny. Ajattelin viärä kirpparille siältä tavaroota. Kirppari, Elben Vanha-aika, on lahjoottanu Herättäjäyhristykselle paikan, johka ihimiset saa viärä lahjootuksiaan siis tavarootaan ja rahat menöö v. 2011 järjestettävihin Herättäjäjuhulihin. Non ne oikeen isoot juhulat, johon tullahan ympäri Suamen. Halusin kans kantaa korteni kekohon ja siten osallistua.
Emännänjatko oli piilos mattojen alla, ku minoon luvannu likoolleni, notten kiipeele. Meen vaan sellaasihin paikkoohin, mihkä pääsen. Tällä pituurella ny ei päästä yhtään mihkään. (Nih, joka aamu toki töihin ja iltaasin jääkaapille ja jäätelöpakastimelle.) Kiipeelen siis vaan salaa. Sshhh. Ootta ny vihiittyjä tähän salaasuutehen.
Oli kyllä kerraasti melekoonen tilanne, ku seisoon sähköhellalla kiinnittämäs puukaulimia roikkumahan. (Joo-o, tiärän, miten ourolta kuulostaa, niin mustaki.) Mikäs siälä hellalla oli seisoes, pahin tilanne tuli sitten vasta, ku tuli alahan tulemisen hetki, niin en tahtonukkaan tiätää, miten tullahan pois, siihen meni tovi ennen ku rohkenin mennä kontalleni ja siitä sitten peruutin lavittalle, tavalliselle istumalavittalle, jonka selekänojaki oli häjysti just hellaa vasten. Mutta eikös aina alahappäin tulla nopiempaa ku ylähäppäin?! Tästäkää ei puhuta likoolle.
Miten kukaan osaa mennä aina näin asiasta toisehen? Munhan piti kertomani, kuinka mä löysin jo ekasta yläkaapista kasan viätäväksi kirpparille. Heittelin siältä pehemiälle sängylle tavaroota ja tein sitten kasaa huaneen nurkkahan laittaakseni niitä pussihin. (Heleposti pääsin pois emännänjatkolta, pirin kiinni kaapin vetokrivasta. Soli kiinnitetty hyvin.)
Laattialla oli aikansa isoo kasa tavaroota, jokaasesta yläkaapista. Ny se kasa on piänentyny päivä päivältä. Mennen ja tullen oon ottanu siitä kasasta jotakin pois; josko tätä viälä joskus tarvittisin. Ja tätäki. Ja tätä!! jne...
Jos jostaki luavun, niin sitten tarvitten just sitä muutaman aijan päästä. Ny kirpparikasas ei oo ku jokunen tavara. Oon pistelly tavaroota takaasin yläkaappiihin. Kuluuhan se aika niinki. Ei tekevältä tyät lopu. Paree varmahan niin, sitte ei tarvitte mennä ostamahan kaharen viikon jäläkihin omia tavarootansa kirpparilta takaasi.
Kommentit