Pyryllä (3.8 v) on juoksupyörä, jossa ei oo yhtäkään tramppia, polojinta ja jota käytetähän niin, notta istutahan istuumella ja jalollaa pongitahan ja juastahan niin lujaa ku vaan pääsöö. Siis tosi lujaa! Liian lujaa. 
Seon vähä tän tyylinen



Pyryn oli aluuksi outua ottaa käyttöhön normaali polokimellinen fillari, sei tahtonu tajuta, notta ei saanukkaan juasta tuhatta ja sataa vaan olis pitäny itte polokia. Ollahan yhyres hariooteltu ajamista ja ny se jo sujuukin. Mutta sepäs ei tahrokkaan tykätä itte polokia, kun siinä ei saakkaan niin kovaa vauhtia ku saa juaksufillarilla! Ja vauhtiahan olla pitää ja sitä saa vain juaksupyärällä. Ja mummalla ottaa hengen hakahan, ku ei taharo pysyä juasten peräs.

Yks pyhäpäivä se ajeli pihas ja poloki itte. Välillä paapan maasturi mettästysauto kiinnosti, jotta piti käyrä mummalta vaivihkaa kokeelemas, notta oisko joku kuitenkin aukaassu autonoven lukon. Autohan olis täynnään mitä ihimeellisempiä asioota. Ja siinon ratti.

Veimmä sitten fillarin poikes ja olimma menos sisälle syämähän, ku poika lontusteli hitaasti mettästysauton ja fillarinsa välis.

Kysyyn:"Haluaasikko sä ajaa kuitenkin viälä?"
Pyry:"Ajaa?"  silimänsä alkoivat loistamaan, ja ylen hämmästynehesti koko keho käänty muhun päin "Ajanko?"
Mä:"Niin, voit sä viälä jonku aikaa ajaa."

Pyry hymyyli tosi hämmästynehen viahkosti, ei ottanu juaksuaskelia vaan arvokkaasti lähti kävelemähän pyärää kohti, tai niin mä luulin.
Se nousi auton astinlauralle ja otti ovenkrivasta kiinni ja sano hymyyllen:"Joo, haluan ajaa."

Auton ja fillarin välis seiso kaks hämmästynyttä ihimistä: mumma ja Pyry. Pyry siitä, ku autonovi oli aina vain lukus eikä siten päässykkään ajamahan ja mumma, ku Pyry oli menos autohon eikä fillarille.

Siinä sitten vähä keskusteltihin, kiivahan oloosesti. Mumma voitti. Miälestänsä. Pyry omasta miälestään, ku ei halunnukkaan syärä päiväruakaa vaan sai loppuviimeksi jäätelyä.