Kaikki alkoo tästä, tai ei sittenkään; tämähän oli vain jatkumoa aluulle.
Aluus oli kannellinen puinen arkku, johona oli kansikin viälä kiinni ja ei paljoa tarvittu, kun koko hökötys oli laattialla. Vain piäni ranneliike, sellaanen hallittematoon.

Sen jäläkihin oli tälläänen tilanne arkus;


Istuun oikeen hetkeksi, kun siappas niin viimmeesen päälle, otti kertakaikkiaan oikeen kipiää sialuhun asti. Kävelin tyähuanehestani pois ja verin oven peräsnäni kiinni. Olokohot rumaaset vaikka tuamiopäivähän asti siälä! Laattialla.

Tänään päätin, notta on se kumma, jossei aikuunen ihiminen saa jäläkiään korjattua ennen ku flikat tuloo käymähän kotona. Panoovat mut pian holhouksehen. Ennen aikojani, minen joura viälä. Markkinakki tulos.

Menin oikeen nöyrästi polovilleni tyähuaneheni laattialle ja keräsin kaikki löytämäni knapit takaasin arkkuhun! Knappi knapilta. Pakko teherä niin, ku oli niin paljo villakoiria yms.asiaan kuulumatoonta joukos. Laitoon arkun takaasin pöyrälle, joka oli taas niinku lähtevä laiva lastattuna erilaasilla markkinatavaroolla.

Ja käännyyn...Ja pysähryyn kuuntelemahan knappien iloosta vipellystä pitkin parkettia...siälä noli taas! Laattialla niinku koko alakuviikonki. Multa palo yksinkertaasesti pinna ja putos se ainua kruuviki päästä. Mä hajin imurin. Olisitta kuullu, ku ne meni sinne! Pölypussihin. Iloosesti hyppien! Koko elinikäänen keräämiseni tuatos.

Siälä ne on ny. Ja minen niitä siältä pölyysestä pussista ala kaivelemahan. Siälä on kärpääsen raatojaki ja tiärä mitä panremiaaki on joukos. Minen oo niitä knappia tarvinnu pitkihin aikoohin. Siiton ny ainaki viikko, ku viimeksi tarvittin. Enkä minä tartte niitä käsintaottujakaan knappia enkä käsintehtyjä keramiikkaasiakaan knappia!

Minoon niin ottaannuksis ny!