Mulla on tämmönen isoo kiria, tulitikun mittaanen, siinon nauhakin, saa laittaa rinnuksille roikkumahan. Moon pitäny tätä ny laukusnani piilos, ku aika moni oppi sen, ku soli mulla koruna kikkien välis, notta jestas sentään...son aineeston keruumatkoolla! Mulloli tapana sanua aina, jos joku teki oikeen ikimuistoosta..., notta "pääsit mun kiriahani". Pääsöö ne viäläkin, nei vaan tiärä sitä. Höh. Mullon kiria kansia vaille valamis tai toki ny puuttuu kustantajakin ja kaikki sellaanen ... kapiteelinauhat ja muut, jokka kirias pitää ollakin. Esimerkiksi sivut. No, sitei kyllä halua kukaan kummerus tai weilinjöössi (ja mitä niitä ny onkaan, kaikenalaasia sammakootaki) julukaastakkaan mutta miätiin, josko joku päviä teettääsin kiriat likoolleni. Saisivat sitte lukia kaikes rauhas joskus myähemmäästi ja toreta; tätei kakaroolle näytetä! Menöö kasvatuksesta terä, ku mummaki jo aikoonansa...

Yhyrellä taiteelijallakin on tälläänen pikkuunen kiria, johon se teköö taulujensa luannoksia. Se näyttikin kerran sen kiriansa mulle. Y-l-i-m-ä-y-r-yn Soi-le.

Minen ollu tiännykkään, notta paristoja vois olla märkiäkin! Nämön ollu joskus Mailman parhaita, Sua-men ku-va-lehti v. 1934. Helleseeni osas pohojammaan murrestakin;  mailman. Toki vuanna 1890 oli kotomaamme kiäli melekeen pelekkää meirän murretta: "Mennähän, oikeaksi katsotaan myöskin sana mennään." Ettäs tiärättä! Moon kuullu, notta pohojalaasia voirahan pitää vähän niinku tyhyminäkin, ku kiäli on niin rumaa. Mutta ny pitääs sitten muistaa, notta Tuu-rin Ant-tikin sano, notta pohojalaasis vanhoos naisis asuu viisaus. Tämä lauset pamahtaa aina miäleheni, ku teen jotain outua ja sellaasta, josta tiärän sille naurettavan vasta joskus myähemmäästi, pölyn laskeutues.

Niin tulin vaan toimittelemahan, notta mulla oli okiat reffit eileen illalla! Mä tein aloottehen! Ajattelin, nottei tuu mitään, jossen mä nöyrry ja pyyrä toista kanssani iltakävelylle. Me mentihin sitten kävelylle. Mä olin aika hiliaa, päätin notten turhia auo leipäläpiäni mutta toinenpa ei ollukkaan hiliaasella päällä! Toki voi olla äänekkyytehensä mullekkin ouroksestansa uusi asia, ku niin harvoon teemmä mitään yhyres. Se piti melekoosta ääntä koko aijan, enkä keherannu eres kysyä, notta kukon teheny sut, ku nuan möyrästät!?

Välillä kävelimmä perätysten; se peräs ja mä erellä. Välillä taas soli mun viäreskin säysiää. Emmä voi sanua, notta haluaasin useen sen kans reffiille. Se jäi useimmin kiinni luntioomista kuin mä tai takkus muutoon vaan. Sei opikkaan olemahan ku ajatus. Tavatahan sanua, nottei vanha koira enää mitään temppuja opi. Minen jaksa sitä enää kasvattaa. Imuria.