Täs on ny joiskin plokiis kiriootettu armeijasta ja sinne menosta. Mansikin poika oli ihimetelly, ku äitinsä ei ollu käyny aikoinaan armeijaa. Molisin menny armeijahan, jos sellaanen mahrollisuus olis ollu. Ami sen sitte toteutti mun pualesta. Laura ei sinne menny, kun sitei saa komennella yhtään. Päriänny se olis siälä, liianki kans. Ainaki kapiaasena.

Minoon kans saanu maanpualustuskoulutuksen vuanna 93. Osaan nukkua yällä teltas mettäs, ku o lunta maas (ja puiskin) ja karhut nukkumas ja pitää kipinävalakiaakin siälä iliman, notta teltta tai jonku kumpparit olis palanu. Haisi kylläkin, joku tukki saappahansa liian lähelle kamiinaa.  Mulla oli lakki pääs yällä, sen verran veti teltan reunoolta. (Aha; syy aivotoimintahan vois löytyä siältä, jahas jahas)

Siäläköhän opiin senki, notta vasimella jalaalla astutahan ensin. Ei oo ihimekään, ku vasimen olles viimme vuanna kipsis kuukausitolokulla, minen osannu kulukia rapuus. Oikia jalaka ei vaan ottanu sitä ekaa askelta rapulle, notta olis saanu sitte sauvojen kans mennä nätisti. Oli ollu oikia jalaka hyväs opis. Menin sitte sillä tervehellä kintullani hyppien raput alas, 24 rappua, joku vei kyynärsauvat aina ensin alahan ja sitten tulin mä, kaiteesta kiinni pitäen ja pomppien rappu rapulta.

Osaan sotaensiavunki antaa. Ottakaa yhteyksiä, jos sotavammoja tuloo.

Menkijärvellä molisin joutunu kenttäkeittiölle, mutta ajatelkaa ny te, jokka mun tunnetta; minä keittiös ja isoolla soppatykillä! Minen tajua muutenkaan mitään keittämisestä, hyvä kun osaan hyvin syärä. Ja muut naiset pääsi komian kapiaasen kans samahan aikahan ittepualustuskoulutuksehen. Sehän siappas mua niin viätävästi, notta heti aamutuimahan kattelin maanpualustuskoulutuksesta vastaavan ylähän ja juttelin hiliaasella ja rauhallisella äänellä jonkun aikaa. Tein miälipiteetäni seleväksi.

Oli mukavaa olla ittepualustuskoulutukses, minen vaan ehtiny ilimoottautua vapaaehtooseksi, sen Kapiaasen (aah) heiteltäväksi. Aina ei voi onnistua. Sotaherra Maanpualustuskoulutus ja joku sen kaverikapiaanen oli saanu äntihin sillä aikaa tosi hyvää hernekeittua isoolla paralla koko porukalle.

Suamikonepistoolin kokoaminen meni mulla perseelleen, mutten joutunu siitä kiinni. Aina jäi jokin osa yli. Ampuakki osaan sellaasella rynkyllä. Maas maattihin rynkyn viäres, oli tosi vaikiaa peittää toinen silimä kämmenellä ja samahan aikahan ampua. Osasin ampua iliman sarjatultaki. Joku sanooki ammuntojen jäläkihin, joku irvileuka-miäs siitä mun viärestäni , notta oli tosi aito tunnelma, ku hiakka vaan pöllys maalitaulujen ympärillä, kehtas viälä kattua muhun. Tottapa olin vaan siinä niinku sen silimien eres lähimpänä sillä hetkellä.

Kokeelkaa itte ampua yhyrellä kärellä kiinni pitäen isoosta pyssystä maas maaten ja samalla painella sitä vempainta, joka antaa käskyn luarille lähtiä matkahan ja toisella kärellä pitää toinen silimä ummes! Säästyypä yks taulu ehiänä.

Molisin kuulemma pyssyn kans vaarallinen vihollisille. Ja niin...omillekin.