Moon tosi hyvä veneelemähän. Siinei päätä pakota eikä haittaa vaikkolis lunta meeteri maas ja järvet jääs.

Vein Akalle pellavan färistä ja punaasta pellavaa ja tais siinä olla mustan färistäki kangasta läjät ja sanoon, nottei taas oo mitään päällepantavaa, erellinenki tuunattu alakaa olla hiukipuhki ja kaarderoopi huutaa tyhyjyyttään. Akka meni kaavakopallensa ja nosti siältä mulle tehtyjä kaavoja ja sano, notta pannahan singeri surraamahan. Sanoon, notta haluan punaasesta sellaasen pitkän mallisen, johona on huitulat roikkumas alahalla. Niin sovittihin.

Pääsin kotia. Ilta meni hyvin. Aamulla ennen sianpiäremää istuun pytyllä tekstaten Akalle, notta älä ihimees viälä leikkaa punaasta, etten haluakkaan siitä pitkää huitulaa vaan haluanki siitä normaalipituusen huitulan huituloineen! Niin sovittihin.

Akka tuli samana iltana sovituksille kaharen kletun kans ja soviteltihin ja lähti loppuneulooksille. Punaanen oli jo muutoon valamis, viälä vain vähän sisäänottoja jostaki ja soli sovitusti normaalipituunen huituloineen. Niinku oli sovittu.

Seuraavana aamuna anivarhain istuun pytyllä tekstaten, notta mä haluanki siitä valamihista punaasesta pois ne huitulat! Niin taas sovittihin.

Ny on yksi klettu huitoloolla ja yksi iliman. Punaanen sai kokia monta muaronmuutosta kolomen päivän sisällä. Ja Akka varmahan monta hermoromahrushetkiä.

Luulin päässeheni nopioosta miälenmuutoksista jo pikkuhiliaa vanhemmiten pois, mutta se menöö tosiaan vain pikkuhiliaa pois.  Aijan kans. Uskon, nottei loppuelämäni aijat riitä sen katuamisehen kokonaan.

Mun ympäristös on monella ihimisellä kärsivällisyys kasvanu mun kans, jos se taitaa olla samaten koetuksellakin.

Soutaminen ja huapaaminen onnistuu multa erittään hyvin.

Niin onki, lippo paree ku onki.