Moon ollu osan aamua meleko terävänä ja ahkerana. Pakkoki olla. Kärekki haisoo ny tolulta ja kynsienalustat hankausjauheelta. Laitoon eileen kynsilakkaa, ny se pakkaa jo lohkeellaki näiren hinkkoosten takia. Hiano mikä hiano. Johkin asti.

Vanhin flikka tuloo käymähän Pyryn kans ja meinaavat olla yätäki. Siinei ny mumman auta muu, ku alakaa leikkimähän siivoojaa. Muutoon se hualestuu ja kertoo nuarimmaaselleki flikalle, nottei se äiti osaa enää ittestänsä hualehtia saatikka korostansa. 

Taloo elää tavallaan ja viarahat tuloo aijallaan, muttei nämä oo viarahia sanan varsinaases merkitykses, kuitenki kattoon parhaammaksi ryhyristäytyä. Ettei jouru erunvalvontahan taikka kunnasta tuu joka aamu joku keittämähn mulle puurua. Ku minen syäkkään puurua!

Kummallista tämä elo on, joutuu aina murehtimahan jäläkipolovia ja siinä sivus ittestänsäkin ja omistaki vanhemmista. Kummallinen kiartokuluku. Alituusta muresta.

Kattoon jotta hamehessani ei oo mitään rinnuspiäliskään. Annan hyvän kuvan ittestäni. Jottei niiren tartte murehtia, ei ainakaa viälä.