Dagen efter...höh, raken eftär. Vähä niinku krapula. Sitä son vanheneminen. Het seuraavana päivänä johonaki muis sfääreis. Kaikki ajatukset klutus. Miätin täs kuumeesesti, mikoli krapulaa vastaava murresana ... kiälen päällä son...kyllä se siältä tuloo. Oon mä kans, niinku ny tuallaasella asialla olis jotaki merkitystä. Tuskinpa krapulas olevakaan miättii pahimmas tilas, notta mitähän tää olotila olis eri murtehilla sanottuna. Höh. Pääasiahan siinon kuulemma, nottei kuale ja sitten lopuuksi pelekää, nottei kualekkaan.

Kohmelo son. Kohomelo! Tulihan se siältä. Hitahat on mun ajatusten juaksumatot. Jos on lusikalla tarittu niin ei kai voi kauhalla vaatia. Tää ei kyllä sovi mun vanhempihini, pikemminki muhun vaan. Ei uskalla ny puhua mitään tyttäristäni. Lukoovat pian.

Aurinko on tullu. Vaikka se ruriaa tuala pihanpualella niin miksi helevatis se viittiikään näyttää kaikki sisäpualisetkin pölykerrostumat ja -laskeumat. Klasikki on niin harmaat, notta luulis niiren tulleen valituksi justihin färinsä pualesta. Tyylihin, notta otakko ikkunaklasia:"Joo, jos on mattapintaasena tai harmahalla kalavotettuna!"

Lährin täs yks päivä tyäkaverini kans kauppahan ja istuumma autohon ja käynnistyksen lomas se sano, notta voi ku tua aurinko paistaa kirkkahasti, kuinka mä näjen ny ajaa silimät kiinni?!?

Puristin hetken laukkua sylisnäni ja sanoon, josko mä jäisin jo täs kohtaa kyytistä pois.