vvvvb%20001.jpg

Elonjuntu alkaa olla valmistumisessaan loppusuoralla. Vuonna 2013 Raunion Arja ehdotti, että mitäs jos Neulekaffilalaiset tekisivät seinävaatteen hoivaosaston valkoiselle seinälle piristykseksi. Siitä se ajatus sitten lähti ja viime vuonna 2014 alkoi palasten keruu ja tekeminen.

Runsaasti tunteja työn koostamiseen ja tekemiseen meni mutta mielestäni työ palkitsee nyt tekijänsä, jokaisen palan valmistajan, lahjoittajan ja kokoojatkin.

Neulekaffilan naiset kokoontuvat kerran kuukaudessa Isossakyrössä Taitovintillä. Kokoontumisajankohdan näet tuosta vasemmalta sivustosta tai paikallislehdestä ja tekstiviestein. Olet tervetullut! Neulekaffilalaisia on yli 50, jos kaikki pääsisivät aina yhtä aikaa paikalle! Neulekaffilan osanottajamäärä on mielestäni myös erittäin iso juttu. Osallistujia on yli kuntarajojen: Vähästäkyröstä, täältä, Ylistarosta ja Laihialta. Neulekaffilalaisia oli vain 13, kun aloitimme.

Tästä me lähdimme ...

t%C3%A4m%C3%A4.jpg
Paloja juntuun poikinensa.

tilateos%20022.jpg

Tässä vaiheessa minulta ja Arjalta taisi huokaus kummuta syvältä rinnuspielistä.

vvvvb%20003.jpg

Vielä vähän odotellaan kiinnitysnarujen "elämistä" ja sitten nekin kiristetään lopullisesti.

Eikä se oikeakaan elämä ihan sellaista virtaviivaista ja tikkusuoraa ole, mutkia siinäkin on elonmatkan varrella. On pehmeitä kohtia, suvantovaiheita ja niitä kovia laskuja "pökkööspaikkoineen".
 

elonjuntu.jpg
(valokuva: Markku Huhta)

vvvvb%20009.jpg

Saimme Ilmari Karhun komeita kaiverrustöitäkin, mm. Björklundin sukuvaakunan.
 

vvvvb%20007.jpg

Hääkutsu 1900-luvun alkupuolelta, sotapoikien kuvat ja kihlakuva ... Musta pitsiröyhelö vaaleine helmirivistöineen, itse ajattelin, että tässä kohdassa on polussa meneillään surua, surujuhla. Kun taas joku toinen sanoi, että siinä on kevytkenkäisyyttä...
 

vvvvb%20006.jpg

Kutsu pienen tyttölapsen hautajaisiin (1900-luv.alkupuolelta), lasten kuvat...ylärivissä pieni vauva nukkuu omassa pussissaan, nykyaikaisessa "toukkapussissaan". Hääpaloja pitseineen, uudenlaisen elämän aloittamista ja kohtaamista.

sekä Markku Huhdan puhutteleva runo...

11088241_10152900838968049_5775549358160
lasten ja imeväisten suusta totuus.

vvvvb%20004.jpg

Elämän kiertoa, alusta loppuun saakka, kehdosta hautaan. (Valokuvassa surijoita arkun ympärillä.)
Vanhanaikainen neppariliuskakin pääsi mukaan, kertomaan sitä, että aina jossain vaiheessa eloa palaamme takaisinpäin, historiaamme ja muistoihimme. Kaikki vanha ja mennyt saa kultaiset reunukset. Muistot, elämän parasta aikaa.

Yksi punainen sydän on palasessaan vain hakaneulalla kiinni. Eihän oikeassakaan elämässä aina se rakkaus kestä vaan on yhtä löyhästi kiinni kantajassaan kuin olisi hakaneulalla kiinnitetty.

ehtoo.jpg

Markku Huhdan Ihana runo, eräänlainen rakkaudentunnustus.

Kaisa Jouppi lupasi kirjoittaa vartavasten tähan elonjuntuun runon, eli polku elää vaihtuvine ja lisättävine asioineen!

Kerttuliinu

Kerttuliinulta kysyttiin, kun katsomaan tultiin,
että kuinka jaksaapi?
Mitä kuuluupi?
Aina hyvin jaksoi ja aina hyvää kuului.
Iloinen hymy kasvoilla kaikille vastaili:
- Mikä on ollessa, kun teitä rakkaita sängyn reunalla
ja pääpuolessa Taivaan Isä ja sata enkeliä!
Alkasi Kerttuliinu veisaamaan
ja olisi noussut oikein hyppeleen,
mutta ei ne antaneet.
-Kaatuu ja lyö päänsä, ne ajatteli.
-Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa,
Kerttuliinu lauloi.
Viittoili muitakin veisaamaan.
Kyllä niistä joku yrittikin.
Ainakin hyräillä.

(Kaisa Jouppi)

Sukuvaakunan yläpuolella on pitkänomainen palanen, jossa lappunen: Tämän teki nuorin meistä; Emma Ikola, 5v. Emma teki neulekaffilassa tätä palaa nukkekotiinsa matoksi. Kysyin häneltä, että malttaisiko hän lahjoittaa palasensa meille. Emma kieltäytyi ja sanoi, että tässä on ollut nyt niin iso työ. Meni kotvasen aikaa, kun Emma tuli nyppäisemään mekkoni helmasta ja sanoi, että haluankin lahjoittaa tämän mattoni siihen työhön! Kiitos Emma!

vvvvb%20005.jpg

...äitini pienten veljiensä kanssa, toinen sylissään ja toinen pienessä arkussaan. Vuonna 1933. Joskus elämä lyö raskaimmalla kädellään.

Yhdessä lappusessa on koskettava runo (tämä lappunen löytyi oman mummani jäämistöstä ja puhutteli):

Sitten kerran kun loppuvat loimet nää,
kun on käsissä viimeisen kuteen pää,
minä päätteessä matkani maisen tien
elon mattoni Luojani eteen vien,
sanon nöyrästi kuiskaten: Jumalain,
minä kutoa osasin tämän vain.

(Elina Eteläperä: Matonkutoja)


Jokaiselle palaselle, osaselle, valokuvalle voi katsoja itse kertoa oman tarinansa. Tarina elää meidän jokaisen mielessämme, päivistä riippuen, ilosta suruun ja siihen tuiki tavalliseen ja tasaiseen arkeenkin. Jokaisella silmukalla, on mietitty tarinaa ja saajaa, Elonjuntua. Jokaisessa lykyssä, langankierrossa on vaivan mukana rakkaus ja hyvän mielen aikaansaaminen.
 

Elonjuntu, polku palasineen, ei ole suruvoittoinen vaikka tästä tarinasta saattaa saada sen kuvan. Jotenkin vain oma mieleni on nöyrä työn tullessa tähän pisteeseen. Vaivamme on palkittu. Voin sanoa yhden kommentoijan sanoin: "Elämälle kiitos, sain siltä paljon!"

Iso kiitos kaikille palojen tekijöille ja lahjoittajille, Neulekaffilan naisille. Pohjalaisessa kökkätyössä on voimaa ja mahdollisuuksia vaikka mihin.

Kiitos seipäiden lahjoittajille; Marja-Sisko ja Jussi Perttilälle ja Jarmo Korpelalle seipäiden seinäkiinnityksestä, niiden katkaisusta ja vielä katkaisujäljen uudelleen vanhaksi saattamisestakin. Kun pohjatyöt ovat hyvin tehtyjä, niin siitä on helppo jatkaa. Kiitos hoivaosaston henkilökunnalle kärsivällisyydestään kokoamisen aikana ja kannustavista lauseistaan!

 

Erittäin iso kiitos idean äidille, Arjalle, visioistaan!