Lavittat oli menny niin huanoksi, notta saivat polttotuamiot. Melekeen niinku olisin inkvisiittorille ollu niitä viemäs hakiessani ne kellarikomerostani…sääli tuli, pyyhkääsin kyynelehet poskiltani ja kannoon lavittat uutehen kotohon parvekkehelle. Ajattelin, notta kualkohot sinne omia aikojaan.

Mutta sitten oliki makkaris nii palio tilaa, notta alkasin kaipaamaan uusia yäpöytiä…muistin lavittat parvekkehella. Reviin huanot kerrokset pois istuunosista ja lakkasin ja liimasin nuattia ja kreikkalaasta päivälehtiä ohkaasen pinnan päälle. Ja vähä kaupanpitsiäkin reunoolle, peittämähän ”juasten pissutut” paperinrepimiset. Harmi vaan, ku lakka muutti liimattavien färiä ja en saanu paperiakaan suarana, mutta onpahan itte teheryn näköösiä. Tuli hyvät yäpöyrät. Täytyy muistaa laittaa tarralaput, nottet saa istua…lappu olis pitäny oikeen lakata kii. Nei kestä enää perustan alla, sen verran jouruun poistamahan istumaosan vaneeriosia.

 Ei omppu kauhian kauvaksi putua. Laura oli pannu eilisaamulla päällensä töihin pellavakletun. Totes, nottei ollu koskaan niin palioa kehuttu klettujaan niinku silloon ja oli sanottukin, nottoli aivan Lauran näköönen vaate.  

 Laura oli torennu töis, notta lähtiessään aamulla töihin ei ollu osannu suhtautua peilikuvaansa kuinkaan,  kun sieltä kurkisti Lauran sijaan äitinsä…Lauralle oli tullu ihan Vilukissimäinen olo.

 Soli torennu, nottei sitä klettua voi Pohojanmmaalle laittaa päälle juhannuksen korvis, kun sitten oltaas taas niinku kaksi marjaa. Aivan niinku mennä vuasina me kaikki kolome: Ami, Laura ja mä…kolome polokkatukkaa polokemas fillarilla ruakakaupasta kotia…Amia oli hävettäny niin maan perusteellisesti, ku soli kääntyny kattomahan taaksensa ja oli nähäny ittensä näköösiä polokkatukkia piänen jonon verran. Ja sen jäläkihin se leikkauttikin lyhkääset hiukset. Ei oo polokkaa näkyny niillä sen koommin.

Joskus vuanna viis johkin tanssipaikalle tännepäin yritettihin saara tunnettua orkesteria, aikana jolloon ei viälä niin vaan tehty varauksia sähköösesti ja joku oli sitten yhyttänyt monien mutkien ja soittelujen kautta Popedan ja saanukkin sen lupautumahan soittamahan. Löytäjä oli sitten tosi tosi innokkahana soitellu muille järjestäjille, nottoli oikeen menny senat sakaasin: Mä tein sen, mä sain hyvän orkesterin! Meille tuloo Topeda Pompereelta!