Hajin kaktukset pois parvekkehelta, kaikki neljä. Olivat jopa samas ruukuski, nottei vaiva ny silleen isoo ollu. Olivat melkoosesti kasvanehet! Ei oo eka juttu, notta kaktukset kasvaa, ku ne unohtaa ja antaa olla omis oloos. Yks täti vei kerran isoon vanhan poijan ryytimaan perukoolle alakukesästä. Siis se vanhapoika oli kaktus, ei peräkamarin asukki. Täti oli kyllästyny, ku vanhapoika nojaali seinille ja pakkas kaaruullakkin ja näytti kaikinpualin melekoosen vanhalta ja kurjalta.

Täti sano sille, notta täällä ryytimaas saat olla koivun takana koko kesän ja saat kuihtua poikes omia aikojas, minen sua pysty muutoon hävittämähän. Meni kesä heltehineen ja satehineen, meni syksy ja sen tuulet ja tuiverrukset. Ennen pakkaasia täti päätti mennä hakemahan vanhanpoijan ruukun sisälle pois tulevien pakkaasten kynsistä...koivunrunkoon nojasi komia vanhapoika täyres sotisopas! Se oli aivan täynnään kukkia ja vehreys oli palautunut joka kohtahan! Puhumattaki oli sitten selevää, notta se pääsi uurestansa tupahan, nojaalemahan seiniä.

Mullaki oli kerraasti melekoosen isoo vanhapoika, kaktus sekin. Sei liioon meinannu pysyä pöyrällä, joten päätin hävittää sen. Laitoon tyäkintahat käsihini ja kylymästi katkaasin kaktuksen ravan yläpualelta eree poikki ja kannoon roskapönttööhin. Loppuravat ja juurensa heitin perähän. Ja menin keittämähän kaffia.

Mikään ei maistunu, ei kaffi ei turistipulla. Paha miäli oli. Itkettikin. Siinei sitten auttanu muu, ku laittaa uurestansa tyäkintahat käsihin ja mennä roskapöntöölle. Kannoon vanhan poijan takaasin sisälle ja laitoon lavuaarihin orottamahan, ku laitoon purkkihin kaktusrapaa. Pyytelin ääneheni anteeksi, ku olin aiheuttanu sille isoon kipiän. Tiäsin, nottei kaktus voi alakaa uurestansa elämähän, ku mahla vaan juaksi katkaastusta varresta mutta laitoon sen siltikin kipiästä kohorasta mullan sisälle. Ei menny ku 2 kuukautta, ku vanhapoika oli täyres kukas! Että molin iloonen, ku pelastin sen elämän!

Viikon kulues se sitten kuali. Oli vaan yks aamu kasas kukkapurkis, soli menny aivan ontoksi sisältä. Mutta anto mulle kaks kertaa kukkansa; ekan ja viimmeesen.