Viätin kuukautta vaille nelivuatiaan Pyrypoijan kans lauvantapäivää. Annoon sille sakset ja sanoon, notta tuas on paperinippu ja sakset, alappas opetella saksien käyttöä. Poikahan innostu taas isoosti, sai mumman kans tehrä töitä!

Istuun virkkaamahan kaikes rauhas, välillä vaan sanoon, notta äläpäs nosta sitten saksia silimien korkeurelle. Ja poika mukaili ja hoki, no en en. Sain istua pitkän tovin virkkaamas eikä mua pyyretty leikkimähän kauppaasta eikä olemahan paloaseman korjaamolla töis eikä pelaaman kärpääslätkillä ilimapalloa. Lopulta nostin katseeni tyästäni...pualet olohuanehen laattiasta oli täynnään sentin kokoosta paperisilippua!

Ei mulla siihen voinu ollu mitään sanomista, eihän poikakaan alakanu moittimahan mun virkkookseni jäläkiä. Huakaasin varmahan syvähän, ku sanoon, jotta paapan auto tais tulla pihaan. Poika katto ympärillensä paperisilppujensa keskellä:"Tästä ei nyt taida paappa oikein innostua?" Mutisin hiliaa, eikä niin mummakaan.

Jännitin vähän yäpuulle menua, Pyry kun saa aina silloon kaikenlaasta touhaamista aikahan. Kesken iltapalan se laitto aurikoklasit päähänsä ja niin Ro binin Front side Ol lie alako esiintymähän rumpusoolooneen ja virsi Ju malan käm menellä ei pelkää.. meni samoolla aurinkoklasiilla. Sitten päätin, notta mähän täs se aikuunen oon ja komensin Pyryn petihin.

Mentihin kokeeksi kaikki nukkumahan. Oli hiljaasta. Sitten kuulu Pyryn sängystä:"Mumma."
Mumma:"No mitä?" Päätin, etten yhtäkään vesiklasillista hae, mua ei aleta hyppööttämähän.
Pyry:"Minulla on navan alla tyhjä kolo."
Mumma:"Mitäh? Kolo?"
Pyry:"Nii-in. Kolo navan alla. Kolo pitää täyttää syömisellä."

Huokaus. Siinä sitten mentihin taas iltapalalle. Annoon poijalle kylymän nakin kätehen ja voileivän ja sanoon, notta nua syät ja sitten ollaan hiljaa sängys. Pyry alko nakertamahan nakkiansa, näki nottei ollu yhtään näläkä mutta aikaa piti pelata. Voileivästäkin haukkas välillä. Sen verran oli jo väsy, notta se ei havaannu siirtä pikkuruista sormiansa nakin ympäriltä hampahien tiältä poikes. Puraasi sormehensa. Itkuhan siitä tuli, mutta ei niin suurta trukoomaa, jotei paapan puhaltaminen olisi parantanu.

Sitten mentihin taas nukkumahan. Sipisin hiliaa petis, notten mä ainakaan enää nouse, jos se pyytää vettä tai mehua. Silloon kuulu Pyryn sängystä:"Mumma! Yöllä ei saa puhua mitään!" Noh, sitten olimma kaikki hiliaa. Mä nousin johonakin välis kattomahan elokuvaa ja virkkaamahan vaikka tiäsin, notta ennen sianpiäremää Pyry tuloo huikkimahan, jotta nyt kaikki ylös, aamukin on herännyt!

Pyryllä oli nimpparit mennä viikolla. Soli pyytäny taikurinkeppiä. Taikasauvaa. Isänsä oli ostanu pilaalupuarista koko setin; oli viittaa ja hattua, ja takurinsauvakin, niinku toivomus oli ollukkin.

Poika oli tuijottanu saamaansa lahajaa hiliaasena. Vanhempansa oli sitten kysyny, notta mikäs ny? Pyry oli sanonu, jottei tullut taikasauvaa! Isänsä oli näyttäny mustaa taikasauvaa ja sanonu, että tulihan! Ei se ollu oikia. Oikia taikasauva olis ollu vaalianpunaanen niinku Mesilläkin oli. Ei musta.

Äitinsä oli sitten lohruttanu:" Mummalta ja paapaltakin tuli nimpparirahaa ja myös sun kummit laittoi tilillesi rahaa!
Pyry oli kattonu äitiään ja sanonu, ja mä vain taikasauvaa pyysin.