Tein sellaasen nopian imuroonnin. Sanoon imurilleni, nottei tartte säikähtää, tehrään vaan sellaanen pikalenkki, nottei tuu luntioomet eikä istumalihakset ouroksestansa kipiööksi ja mee maitohapoolle. Notta seuraavalla kerralla sitte piree lenkki. Meistei kumpikaan tierä, koskon seuraava kerta, ainuastaan kukat tiätää, notta Torstaisin on kastelupäivä.

Olin innoossani, ku tv-ohojelmas luki tulevan Sisustamisen Nordic Tour! Tälläsin puani nojatualille ja otin keskenerääsen Olgalle lupaamani laukun ja päätin tehrä sen samalta istumalta huavutusvaiheesehen asti. Istuun ja orotin ohojelmaa. Istuun ja orotin. Tikkusin ja orotin. Kääntelehrin ja orotin. Hajin jää...ompun ja orotin. Jotaki himskatin urheelua vain tuli. Kattoon uurestaan ohojelmatarjonnan. Soliki Suunnistuksen Nordic Tour, joka siältä tuli. No, just. Orottaminen ainaki lakkas.

Sitten tukiin roskapussihin kaikenlaasia keskenerääsiä tekelehiä ja päätin hävittää ne salaa pimiän turvin. Mitä sellaasia pitää ajalehtimas nurkis, jostei koskaan enää tuu mitään. Ne oli tuas porstuan laattialla pussis melekoosen tovin ja mua alkas vaivaamahan, josko sittenki ottaasin takaasin ja armahtaasin ne. Otin mä ne pois roskapussiista. Olohot ny viälä. Ajalehtimas.

Kerraasti hajin erittään vanhan Vanhapoika kaktuksenki roskakorista pois. Soli katkennu makeuttaan keskeltä poikki. Se vaan katkes ereepoikki, ei jaksanu enää nojaalla seinähän. Sen mahlat virtas laattialle mun kyynelteni kans. Sitte laitoon sen mustahan jätesäkkihin kahtena palana ja kävin purottamas roskihin.  Yän tulles en millään pääsny unehen. Tiäsin, notta yhtööstä matkaa oli kuliettu kaktuksen kans melekeen 20 vuatta ja markka-aikana johonaki kasvileheres oli sellaasten vanhojen kaktusten hintojaki, sen arvo oli silloon, vuanna viis, 600 markkaa.

Lopulta ei auttanu muu, ku nousta sängystä ja kattella ylähän tyämiähen kintahat ja lähtiä roskakorille. Soli varmahan näky, ku veivasin sitä isoosta pöntööstä ylähän, melekeen pohojalta. Laitoon sen kintahien avulla laattianpesusankoohin. Ja kannoon sen sillä kotiansa takaasin. Laitoon sen laattialle, jätin sankoohin sellaasenansa; haavootettuna ja yksinääsenä. Sanoon sille nätisti, notta huamenaamulla sitte näjemmä. Aamulla laitoon kintahat käsihin ja panin purkin pohojalle soraa ja rapaa. Sanoon, notta ny ottaa isoohin haavahas kipiää, muttei voi mitään. Laitoon sitte tivihisti rapaa ympärillensä, nottei se taas heti kohta kaatuusi. Olihan se ny palio lyheeki, ku kerran keskeltä oli katkennu. Juuriosan ja varrentyngän olin jättäny roskihin. 

Aijan myätä Vanhapoika innostu uutehen elohon ja nousuhun! Molin saanu kaikki anteeksi. Se alakas tekemähän penikoota vartehensa! Monta vuatta meilloli viälä yhtööstä matkaa jäljellä. Sitten se oli vaan yks aamu kuivunu pois. Siihen asti sen paksu pyäriä varsi oli ollu tummanviheriä, penikoota täynnään. Se anto kaikkensa penikoolleen ja samahan aikahan sisustansa kuivui.Niin piti vain sanomani, notta ku oikeen koville ottaa, niin kyllä koiraski poikii.