Moon taas niin otettu (?) ja perseettömäksi peljätettykin. Mulla on naapuri, joka epäsäännöllisin väliaijoon ilimoottaa rakastavansa mua. Eihän siinä mitään, saahan sitä rakastaa ja olla muka tykkööksis, mutta notta usiasti aina pimiän päihin se sanoo sen, niin se saa syrämmen läpättämähän lujaa.

Sillä on sellaanen tapa, notta jos tuun iltasella kotia pimiän päihin, niin just ennen avaamen avaamenreikähän sovittamista se huutaa parvekkeheltansa, notta soot sitte helluunen ja sulla on mukava luanne ja mä rakastan sua! Eihän siinä mitään, muttaku jos luuloo olevansa meleko pimiäs pihas yksin, niin se saa sukkahousut pyärähtämähän kintuus häjysti. Toki minen liikuskele tuas pihas valoosalla aijalla kovinkaan useen, niin pakkohan son sitte pimiällä huurella. Oon ottanu tavaksi sanua sille, notta liity vaan jonohon, siälä niiton muitakin, jokkei viälä mun luantoani tiärä. Pitääs varmahan alakaa sanomahan, notta melekeen tuli pressalta Komentajamerkkikin!?

Joskus taas saattaa ovikello soira hiliaa ja ku meen avaamahan, se istuu ylähän mentävillä rappusilla ja kutsuu pitsalle, jonka soli justihin kuulemma tällänny uunihin. Ei se mitään, mutta senkin se teköö pimiäs rappukäytäväs. (Ei siis pitsan uunihin tälläämistä vaan sen kutsumisen teköö pimiäs(ti).) Tähän taas sitte tapaan sanua, notta söin justihin, toki suu vetääs muttei kestä hennot nilikat.

Son sellaasta kaukorakkautta. Ykspualista. Ei se multa mitään viä, jossei ny mitään annakkaan.

Oon kyllä alakanu ajattelemahan, notta josko mä näytän ja tunnun vain pimiäs mukavalta. Silloonhan mollahan kaikki yhtä korioota. Pitääki alakaa käyttämähän ottalamppua. Jaa-a, ei se sittenkään mua näkisi.

Tairan hankkia isoon halokeenilampun ja laitan sen leukani kohtahan valoottamahan suaraa omahan naamahani ja sanon irvistäen niinku kakarana, ku toisia peljäteltihin, notta PÖÖÖ!