Toiset kerää sormustimia, jokkut jääkiakkokuvia, jokkut rahaa. Pikku Elias (6,5v) kerää pehmoleluja ja Akseli (4,5v) kerää paffia.



Akseli on merkannut, mitkä paffit ovat sen, äitinsä kun rupes hävittämähän niitä kesken keruuaijan! Äiti on oikia paffipää! Mistäs niitä talojen ja liikekiinteistöiren pianoosmalleja muutoon vois teherä, ellei paffista. Äitinsä suureksi iloksi mummakin on jo keränny Akselille paffia. Kyllä on poika riplonoomi-insinööriainesta.

Tuloo mummahansa. Ai joo, minen ookkaan insinööri. Noh, muuten vaan näppärä.

Ystäväni kuoli. Mitäpä tuohon muuta sanomaan. Olin hänen ystävänsä, en hänen perhettään oikeastaan tuntenut. Tapasimme toisemme aikuisiällä ja siten tapailimme ja pidimme yhteyttä vain keskenämme. Tämä ei ollut asiani vaan se, mitä ajatuksia tämä toi mieleeni. Se toi mieleeni oman aikuisikäni. Lähipiirini ei tiedä kaikkia ystäviäni tai läheisiä tuttavuuksiani. He tietävät vain sen, mitä olen itse kertonut. Tuttavia on tullut matkan varrella erilaisista harrastustoiminnoista, heitä tapaan melkein koko vuoden kerran viikossa, kerran kolmessa viikossa jne. En luettele kotona, keitä harrastuksissani tapaan ja mitä siellä keskustelemme. Ovat vain omaa elämääni. Sitä elämää, joka ei kosketa eikä liity läheisiini.

Sitten joku päivä minuakaan ei enää ole. Mistä läheiseni tietävät, keitä kutsua siunaustilaisuuteen? Olen aina kapinoinut esim. sitä vastaan, kun monissa lehtien "risti-ilmoituksissa"  lukee sukulaiset ennen ystäviä. Kaipaamaan jäivät sukulaiset ja muut ystävät. Niinpä. Monasti ne ystävät ovat todellakin läheisempiä kuin sukulaiset, joita mahdollisesti tapaa ehkä joskus hautajaisissa tai suurissa häissä, toisia ei enää ollenkaan. Olin onnessani, kun sain kirjoittaa äitini risti-ilmoitukseen...ystävät ja sukulaiset. Tärkeysjärjestys. Jos äitini olisi saanut päättää, niin missään nimessä ei olisi saanut poiketa totutusta kaavasta. Mitä ihmisetkin sanoisivat...-tyyliin.

Osaisivatko tyttäreni, puolisoni kertoa ystävieni nimet tai kertoa heidän nimensä, jotka toivoisin saattajikseni? Eivät osaisi. Enkä liioin minä osaisi kertoa heidän lähiystäviensä nimiä. En ainakaan kaikkien. Eli sitten tulisi olla kutsu kaikille halukkaille. Vain ne jäisivät pois, jotka eivät asukaan 100 kilometrin säteellä (lehtiemme levikkialue) Eli täälläkin päin tulisi kutsu laittaa kahteen päivälehteen ja silloinkin jäisi moni rakas ihminen kutsumatta, koska asuvat Salossa, Helsingissä, Turussa jne. Kenenkään varat eivät riittäisi laittaa ilmoitusta joka päivälehteen. 

Olisiko tehtävä jossain vaiheessa eloamme ystävälista jemmaan, jota itse voisi päivittää "loppuun asti"? Samaten olisi viisasta tehdä toivomuksia, minkälaiset hautajaiset itse haluaisi. Hmm?

Nuorin tyttäreni on jo valinnut minulle muistolauseen, oman mummani aikoinaan ylöskirjoittaman värssyn. Läheiseni tietävät jo tässä vaiheessa mitä minun listassani lukisi: 1) ystävät laskevat kukkansa ennen sukulaisia (hhahahh, helppoa toteuttaa), 2) riittää juutti- tai sisalsäkki viimeiseksi kirstuksi, 3) haudalleni ei tarvitsisi laittaa useita kukkia kesäisin, mielelläni näkisin pelkästään nätit (sammaloituneet) pikkukivet hautakiveni edessä ja jos 4) arkun ostaisivat, niin sen tulisi olla pikimusta.

Näihin listoihin ja aatoksiin.

 

Jalakapallokisoja toisinaan seurannehena oon tullu siihen lopputulemahan, notta kun ne saa yhyrenkin maalin, niin maalintekijä juaksoo ku päätöön kana käsivarsiaan heilutellen ja muut kanssapelaajat hyppii sen selekähän taputtelemahan tai se luisuttaa ittiänsä polovillansa pitkin pelikenttää! Hyväänen aika sentähären, notten paremmin tuu ja sano!

Maalintekohan on niiren tyätä! Mitä ne ny niin juaksoo, aivan kuin maalin tulo olis ihime!

Ajatelkaa ny. Jos vaikka syränkirurki onnistunehen avosyränleikkauksen jäläkihin juaksis pitkin leikkaussalia hyppien ja käsivarsiaan heilutellen innokkahana taikka luisuttaas ittiään polovien varas pitkin sairaalakäytävää käsivarret etehen ojennettuuna! Ja viälä ku muut lääkärit hyppiis sen selekähän! Apuuva!

Hmm? Mäkin voisin alakaa tekemähän töis samaa aina onnistunehen asiakastapaamisen jäläkihin. Harmi vaan, jos luisuttaasin ittiäni laattiaa pitkin, niin jonkun olis tultava nostamahan mun siitä ylähän. Vähä niinku sitte karismaa häviääs. ?

Ihana tunne perjantaina iltayöstä, kun löydät kaapista popcornia!

Ei muuta kun popparinalut mikroon ja nuppi kaakkoon!

Unohdat ne.

Vasta ällöttävä haju huushollissa paljastaa, että keittiössä tapahtuu jotain erittäin poikkeuksellista…savu tupruaa mikrosta, joka reiästä! Nappaat kuuman pussin tiskipöydälle, lyöt puukolla pussiin reiän ja lisäsavumuodostelmat ovat ihan must. Hajotettu pussi lavuaariin ja vettä päälle! Tuloksena uusia hajuja. Jäähdytetyt hiillokset roskikseen, ovet ja räppänät auki. Pussi roskasäiliöön. Ilmastointi täysille.

Lauantaiaamuna heräät pää kipeänä kamalasta katkusta ja kurkku arkana räppänöiden yöllisestä aukiolosta. Lauantaina ei nyt muuta tekemistä olisikaan ollut, päivä meni astiakaapin astioita tiskatessa, ikkunverhojen ja pöytäliinojen pesussa, keittiön pintojen pesussa. Josko haju lähtisi huushollista.

Sunnuntaiaamuna vasta saapui lisähoksu ja mikro terassille. Haiskoot siellä. Ei mun olisikaan poppareita tehnyt mieli. Eikä tee vähään aikaankaan.

PS: Su´s (ei toi heittomerkki mee oikeaan kohtaan).... kommentoitko jotakin...en löydä blogiasi! Kone (ei se hissifirma) ilmoittaa, ettei löydy...??
 

Tytärhän se siinä...suppaa. Jos minäki aloottaasin? Hmm?

Ei näkyysi akasta muuta ku keskivartalosta ylähäppäin ja melasta ylävarsi.

Jokkut vois luulla notton mulla rullaluistimet kintuus ja melon vauhtia. Pohojaluistelua? Voishan Joku luulla, notta oon alakanu vetten päällä askeltamahan. Tai silleen pualinaasesti.