Priimaa pakkaa tulemahan, vaikka vaan hyvää yrittää. Kukas nuan sanookaan täs mennä päivänä? En suinkaa mollu se itte?

Istuun tällä konehella niin tyrniää, notta unohrin aivan aijan kulun ja haistelin, ku naapuriista joku alakas paistamahan kanaa. Hyvältähän se tuaksu. Mutta ku aikaa kulu ja kulu, niin hajukki senku voimistu ja lopulta ajattelin, notta pakkohan mun on mennä parvekkeheni ovi sulukemahan, muutoon palanusehen käryhyn kualoo. Vaikka kyllä pakatahan sanomahan, notta hajus kasvaa. Niin ku ny mäki, sellaasta läntistä-itäästä leveyttä.

Lähärin sulukemahan sitä ovia tajutesnani, notta mun omasta keittiöstäki tuloo isoonpualoonen lemu. Koskaan en ollu hoksannu, notta ilimastoonnista vois tulla naapurista niin kova ruuankäry. Palanusehen sapuskan katku.

  Joku pölövösti oli laittanu mun omahan uunihin jotakin kummaa. Kanankikkiä! Varmahan jo alakuillasta, muttei ollu ottanu koskaan siältä mitään pois. Sen siitä saa ku harvoon intaantuu keittelemähän. Muistihan siinä menöö. Tästei tuu parempaa laulunääntä, niinku isäni väittämän mukahan homeesesta leivästä. Ja ku laittaa oikeen palio voita leivän päälle, niin tuloo hyvä näkö. Koskaan mullei  selevinny, kumpiko näkö; silimien vaiko ulokonäkö. Kumpaakaan ei nimittään enää oo. Täs eioo ny muuta ku karsinokeeniä. Voikohan tuaki muuttua niinku vapahiksi rarikaaliiksi? Ne kuulemma aiheuttaa epäspesifistä vahinkua. Soluulle. Tarkoottaa varmahan aivosellaasia. Onkohan mulla viälä aivoja? Aivootuksia ny ainaski on.

Meillon aina syäty hyvin paistunehia ruakia. Varsinki joulupiparit onnistu aina ylihyvin. Vaaliastakin taikinasta teheryystä tuli voimakkahan ruskioota, melekeen mustanpuhuvia.