Päätin muuttaa osaa sisustusta vaaliaksi. Son ny vähä niinku sellaanen trendi. (Lausutahan pohojalaasittaan pehemiällä reellä; trenri.)

Oon ny kattellu tuata. Sen tekemisehen meni oma aikansa, ennenku kaikki lakanatki oli silitetty ja pitsit niistäki saatu esille. Pitsit ei oikeen näjy tuas kuvas, mutta pitsiä siälä on joka lähtöhän. Puhumattakaan tyynynliinojen koruommelluksista. Huakaus. Ei palio auttanu vilukissin ja nallen (yhtä ikinuari ku mäkin) joukkohon tukkimisetkaan.
Son ny niin valakoonen, notta oikeen pistää silimähän. Sanoosko, notta häikääsöö. Mihinähän mun aurinkoklasini on?

Ja minen jaksa alakaa purkamahan koko teelmystä. Lakanooren tilalle ei ollu muuta nättiä valakoosta. Tai oli villamatot, muttei niiren luannonvalakoonen färi ei passannu valakoosihin tyynyyhin.

Oon ny kattellu sivustaverettävääni mennen tullen ja palateski. Siis totta, se pitää ohittaa, SIIHEN EI SAA ISTUA! Menöö ryttyhyn silitykset. Hitto, ku moon tyhymä. Ei saa istua, ei viitti kattellakkaan, ei viitti alakaa ettimähän tyynyylle paikkaa yläkaapiista. Minen jaksa ny teherä sille mitään. Vanha juttu olis ollu paree siskoon kotikutoosine peitteineen.

Meni joku aikaa enne ku keksiin, mikä tos tökkii. Son se, ku valakoosuus yritti avata jotain muistijäläkiä, joita en halunnukkaan aukaasta.
Näin kakarana yhyren valokuvan ruumisarkusta tai sängystä, ja kuva on syäpyny aivoohini. Siälä palio muuta muistijäläkiä tunnu enää nykyään olevankaan. Näkemäsnäni vanhas kuvas oli joku peiton alla ja palio oli valakoosta ympärillään ja sillä jollakin, Heliinillä, oli isoot käret ristis rinnuksilla peiton päällä ja suu auki.

Ny mulla on sellaanen peti olokkaris, iliman rumista.