IMG_0009-normal.jpg

IMG_0010-normal.jpg

On se kulukaa tosi hiano asia, ku keliaakikko saa herkkua, joka maistuu airolta. Siis ei venehen airolta vaan niinku sivistynehesti sanottuna aidolta! Ja hyvältä! Kerranki Pyry oli hiliaa pöyrän ääres eikä venkuloonu lavittalla.

Luuletta varmahan, jotta vilukissin uutishuanes on menny lakkohon, pimentohon tai peräti alasajettu yytee-neuvotteluus. Mitä kukkua. Mua vaan kummasti laiskottaa ja tuntuu, nottei kerranki oo mitään toimiteltavaa tai uutisootavaa. Harvinaasta ja hiliaasta, ku ei oo miälipirestä mihkään.

Minen tykkää sitten yhtään keväästä. Maa alakaa pian olla ”kahrella karvalla” ja kevät teköö olon kaihooseksi ja kaipuuseksi. (En sentäs mourua niinku kissit, jottei se sellaasta kaipuuta oo, höh.) Aurinkokin paistaa. Olis ny nukkunu viälä jonkun aikaa, mitä se mun puhtahista klasiistani sisälle vahtaa? Ei trenkää naurahtaa, jos mä puhun puhtahista klasiista, puhtauskin voi olla kattojan silimis.

Moon saanu pimennysverhon makkarin klasihin säleverhojen päälle verettäväksi ja laitoon petinkin viälä siten, jottei mikään valo ruriaa sisälle ja näjy silimille. (Mistä se pääknuppi sitten voi kuitenkin tiätää täyrenkuun aijat? Ei ymmärrä ei.)  Moon niin herkkä yälliselle tai nukkuma-aijan valoolle, jotta jos puhelimes käy vaikka signaali yäsyrännä hiljaa kattomas ja sytyttää valon hetkiseksi puhelimen näyttöhön, niin mä kulukaa herään siihenkin. Ääntä saa olla muttei valua.

Luulis maaliskuus syntynehelle kevään olevan parasta aikaa. Mitä kukkua sekin. Musta tuntuu, jotta silloon mus on aina ”parasta ennen kevättä” leima. Tottapa mus on hevoosenlihaa. Sehän selittääskin.

Ei oo ny oikeen yläkulon aikaa.