Mä ajattelin, nottei me päästä koskaan enää imurin kans puheväliihin, ellen ny mä, viisahampana ja vanhempana, anna periksi. Moon ny nöyrtyny. Se kyllä käyttäytyi ku pikkukakarat! Simppaali ja oli venkula kaikin tavoon. Son oikia pitkäsinnisten sukulaanen!

Mä hyvittelin sitä, puhuun komiasti ja lupasin yhyreksän hyvää, nottei sen tarvittisi toimia, ku vasta seuraavan kerran. Joskus marraskuun aluus tai jotakin. Sitten se hurahti mukavasti käyntihin, minen ollu muistanukkaa, kuinka mukavilta joskus kuulostaa isoot tyän äänet. Isoja tyän ääniä on useen miästen konehis, siitä hommasta tuloo siten niinku jollaki lailla vakuuttavampaa ja tärkiempää, ku naisten hiliaasesta parankansien paukuttelusta.

Kattoon imuriani silimähän hymyyllen...soli punaanen! Silimä oli punaanen! Sanoon sille, notta moon tyhyjänny sen knappipussinki pois, notta mikä kulta piäni sulla ny viälä on vialla? Sei vastannu. (Soli vähän niinku akat; miähen pitää melekeen jalakaterän asennosta tajuta, notta viikko sitten tuli mentyä kyläpaikas ensimmääsenä ovesta sisälle.)

Mä otin imurin auki, mutten tällä kertaa (viälä) ruuvimeisseliä. Pakkaa niistä ruuvimeisselihommista aina jäärä ylimääräsiä osia yliki. Hassuhun paikkahan laitetahan tehtahis varaosia, niinku ny johki konehen sisälle! Takiiski varaknapit on vuarin pualella, heleposti löyrettävis. Kropsutin puhtahaksi suarattimen ja kokeelin. Punaasella silimällä se mua vaan katteli. Lopulta kiukkuki alako jo nousemahan, ja tais tulla sanottua vähä häjystiki, nottei sen kans oo koskaan hyvä ja minen osaakkaa olla niin taiten, nottolis silläki hyvä olla. Lopulta kiskaasin letkun irti ja sanoon, notta mistä pirusta sä taas tiäsit, notton mulla vapaat vähis ennen messuja. Sunko takia mä vapahalle jäin!? Mitähhä?!!

Menin vessahan ja päästin täysillä hanasta vettä. Komiastihan se tuli letkun läpitte, nottei mitään tukosta voi olla. Sitten hoksasin, notta vesihän katteloo aina ulospääsyn. Ei muuta ku alakasin vahtaamahan taskulampun valos letkun sisälle! Ja kuinka ollakkaan siälä oli jokin isoo mätäs jotakin. Hiiri, tuli ensimmääsenä miälehen? Menin keittiöhön ja alakasin rökkyämähän sellaasella Pentikistä ostetulla pitkällä kaffelilla letkuhun sisälle ja sainki jonkun villakoiravainaaläjän lavuaarihin. Mutta kaffelista jäi pää sinne sisälle! No, jäipä ainaki komia varsi tallelle. (Lohduttaakohan mua se. Osaa viälä sanua.)

Täs vaihees jo puhelinki hälyytti, notta parturihin mun pitääs keriitä. Hitto ku alakas hermot käymähän kuumina. Ei muuta ku pätmänniviitta niskahan ja paanalle. Minen pystyny rentoutumahan koko aikana vaikka parturini lupas näyttää hääkuviaki. Sanoon, notta kattellahan niitä sitte toiste. Paremmalla aijalla (ja hermojen kans).

Tulin kotia ja kattelin pisimmän ruuvimeisselin esille ja sitten kylymästi kangotin letkun poikki sellaasesta kohorasta, johona oli jokin kummallinen liitin. Kaikkia sitä kans pitää olla letkuus, höh. Silläkään ollu ollu mitään virkaa koskaan. Sain letkun poikki! Liitin meni pitkin kaapinovia, mutta pysy ehiänä. Eikä meisselikään kovas veros iskeny takaasin silimäklasiihin. Tökiin näin muarostunehesta uuresta reiästä sitä meisseliä sisälle ja aina jokin liikahti. Runnoon oikeen voimieni tunnos ja sanoon imurille, notta kattele ny vaan rauhas siältä laattialta, jos täältä syntyyski uus imuri, ku näin ottaa koville. Lopulta siälä pimahti pihalle kaffelin pää ja knappi. Isoo KNAPPI. Musta alakaa tuntumahan, nottei knapit oikeen tyykkää musta. Samat knapit taas vastas, jokka jo parihin kertahan kerättihin laattialta ja kertaalleen säilöttihin imurin pölypussis komerohon.

Ei ollu enää imurin silimäkään punaanen! Sain letkunliittimenki kiinni. Laitoon leviää maalarinteippiä monta kerrosta. Kiinni on ja pysyy! Mitähän on letkuksi ruvennu. Ny on sitte letkuki pesty elikkä mun syystyäni tehtynä. Ja päivä jo täs vaihees. Meen ny kattelemahan hermojani, ne tais jäärä johki. Roikkumahan letkun kans vessan narulle.