Cool mullei oo viälä kuvaa uuresta kamerasta, mutta puhelimesta on. Siinon niin monenlaasta taas asetettuna johkin asetuksihin, notta tekstaritki voi lähtiä vaikka kokonaaselle rykmentille, samoon sitte heti pian perähän "ei ollu tarkootettu sulle" -viästitkin.
Äänet oon saanu jo ihimiseltääseksi, enää ei huutele laukunpohojalta kimakan vihellyksen jäläkihin täksiii ! Se loppu siihen, kun yks aamu kuuntelin naamanpesuulla, jotta mitä kummaa yläkerran naapurit touhaa. Soliki puhelin, joka huuteli taksia.

Mullon vikkelät sormet, mutta voittajansa neon löytäny. Tai ainaki mulle opetetahan ny hitaammin reakoomista, nottei jokaanen saa omaa tekstariaan het samantiän takaasin paluupostis. Tämä toimii toisinpäin, ku mun entinen, jotenka mikä ihme se ny sitten on, jos mullei aivoos tapahru heti samanlaasta käänteistä. Moon jo niin kans rutiiniihin tottunu, enkä oo oikeen pitkiihin aikoohin eres kouluttanukkaan aivojani. Kyllä siälä viälä eloa on ja uskon, jotta kapasiteettiäkin. Ei kysytä muilta, niin ei tuu kellekkään paha olla.

Aamuheräätys tapahtuu Frédéric Chopinilla. Ei ny kuitenkaa Minuuttivalssin taharis. Siinä aijas viälä pääse täkin altakaan pois.

Minen oo sitte tekniikan ihimelapsi, mutta kaikki saan toimimahan kantapäitteni kautta, ellei sitä ennen oo menny onalehet rikki. Aikoinaan opettelin tiatokonehen salatki niin, että deletoin laihnakoneen kaikki ohojelmat yhtenä yäsyrännä. No, ku ne näytti niin ouroolta kiriaansotkuulta. Oli sitten kiva palauttaa kones, ja sanua, nottei se enää toimi. Soli täyrellisesti siistitty. Viruskaan saa aikaaseksi sellaasta jäläkiä ja hiliaasuutta.

Oheestan ny kuvan puhelimestani. Piti ostaa suuree käsilaukkuki. Sellaanen Samsonite.