Son kauhia tuska, ku kaupas saa päähänsä, notta haluaa vohvelia. Siinei auta muu, ku alakaa tutkaalla glut.jauhohyllyjä, notta mistä sais lähiten vohvelia muistuttavaa makua. Kotona käret aivan tärisi innosta ja näliästä, ku vatkasin jauhoseosta munien kans maitohon. Ja sitten...vohvelirautaa ei niin mihinään! Miätiin hetken, notta oliskohan se samas paikas sen käyttämättömän niittipyssyn kans, jokon pakoollu mua ny jo pian kolome vuatta. Istuun oikeen laattialla ja kollasin joka kaapinpohojan läpi; vohvelirautaa ei niin mihinään. Sitte miätiin, notta mihinä mä viimeksi niitä paistoonkaan...soli juhannus...jahas jahas, rauta oli jääny sinne.

Siinei auttanu muu, ku nostaa kovanaamapannu levylle ja alakaa paistamahan lättyjä. Pakkauksesta tuli yhyreksän isua lättyä. Pakkohan noli kaikki paistaa, mihin molisin lopputaikinan laittanu. Pakkoko ne oli kaikki sitten varelmahillon kans syärä. Tulin niin sokurisehen kuntohon, notta jouruun nukkumahan tunnin syämisen päälle. Menöö ny hetken aikaa ennenku seuraavan kerran kaipaan vohveleita.


 mostin markkinoolta tuallaasen jätkänshakin, soli sementistä tehty. Kuvasta näkyy, notta voitin itteni. Sitten mostin Kirlahin färiäämiä lankoja, mullon menos jokin oranssinen kausi, nämä o kirkkahampia luannos, mun kamera ei oo aivan pännis.   ja Anelma Lehdon färiäämiä lankoja.... Villaa kaikki tyynni.

Ajatella, notta mä pysyyn pois muista kojuusta, johona myytihin lankoja. Vähä kyllä harmittaakin, mutta joskus munkin aivoni toimivat. (Kuka nauroo?)

Jätkänsakki toi miäleheni kouluaijat, ku Maritan kans pelattihin takapöyräs jätkänsakkia. Kerraasti piirtelimmä kuva-arvootuksiaki. Sei ei tajunnu, ku mä piirrin naisen ja sitten sitä naista joku löi. Jouruun lopuuksi oikeen kirioottamahan kuvan alle, notta "laiminlyänti". Sittenkää sei tajunnu! Sei ollu koskaan siihen astisessa elossaan (n.20v.) kuullu etunimiä Laimi. Nauroomma niin tyrskien, notta oikeusopin maikkaki Iria kiinnostu meistä ja mä jouruun vastaamahan johkin lapsenruakkokysymyksehen, notta kuka maksaa viulut. Sanoon, tottapa tekijä.

Minen saanu toristuksehen niin hyvää numerua, ku olis pitäny! Aikuusilla ihimisillä otettihin käytöstavakki huamiohon. Nih. Eikä me ny aina tirskuttu. Joskus kyllä jouruun kyllä lähtemähän pihallekkin, ku nauru muuttu korkiaksi hikkaamiseksi.  Kirianpiron opettaja esitti äänehen toiveensa, nottei koskaan joutuusi opettamahan mun lapsiani. No, sen toive toteutu. Molimma kyllä sitten politiikas kumpiki myähemmäästi, mä ja se kirianpito, ja päriäsimmä hyvinki.

 
Mua on aina vaivannu pesuainepaketin kylies tämä kuva. Koneesehen laittevan pyykkimäärän osaan arvioora ja sen montako läiskää on likaasen kletun rinnuspiäles.  Uuseemmiten tuan keskimmääsen paitakuvan mukaasesti. Mutta notta onko vesi pehemiää vaiko keskikovaa vaiko peräti kovaa. Kuuluuko mun pesukoneheni vyähykkehelle pehemiä vesi. Moon aina luullu, notta vesi on vaan ...märkää. Pitäis vissihin soittaa vesitehtahalle ja kysyä, notta onko mun vedes huuhteluainesta joukos, notta pehemiääkö son?