Pihalla on oikia joulukorttimaisema! Ei siälä punanuttuusia joulupukkia enää näjy mutta mahrottomasti lunta puiden oksilla ja sinisävyynen aamuhämärä ympärillään, kovas pakkaases,  - 26. Jossei tuu isua lumienpurottaja-myrskyä ennen suurta suajaa, niin pelekään vaan, notta nuasta komioosta tammiista ja sembramännyystä putuaa oksat.

Muistan yhyren talaven, oisko ollu vuanna 85 tai jotain. Vanhin tyttäreni oli noin 5 vuatias, erittään ittetiätävä ja kaikkiosaava nuarineiti. Siinoli yks talavipäivä oksat pois, ku se alootti vaatimustensa esittämisen ja ku molin kasvattajaäitinä täysin eri miältä, niin sehän vaan nosti resipeliä puheesehensa. Lopulta olimma sellaases pattitilantehes, notta multa loppu keinot. Sitei uskaltanu laittaa yksin mihkään rauhoottumahankaan, sehän olis laittanu sen paikan alta aikayksikön remonttihin.

Lopulta kattoon pihalle...lunta oli tullu koko alakutalaven niin maan perusteellisesti katolta ja taivahalta, notta soli oli teheny isoot kinokset keittiönklasin pualivälihin asti, siis toki ulukopualelle. Avasin käyttämättömän paraatioven ja sanoon flikalle, notta äiti laittaa sut jähtymähän, jos ei tua huuto ny lopu, vauvaki aivan häiriintyy sun takias.

Tytär sen ku innostu nostamahan volyymiä, vai vauvaa täs ny taas suajeltihin. Se avas suunsa sepposen seljälleen, kauvaa en ehtiny miättimähän ja ihaalemahan oivalluksiani, notta tuata se Aale Tynni tarkootti runollansa "suu tuoss`on sepposen seljällään...peto pikkuinen" ... siappasin flikan kainalohon ja menin käyttämättömälle paraatiovelle ja heilautin sen siihen valtavahan kinoksehen, jokoli heti oven ulukopualella. Ja suljin oven peräsnäni. Kattoon salaa oviklasista, nottei se ala uppuamahan liian syväälle ... se olla lötjötti kinokses selällään ja seisaallaan käsivarret levällään erittään hölömistynehen näköösenä. Mutta soli hilijaa. Täysin hilijaa.

Avasin oven ja kysyyn, notta voirahanko ny puhua vuarootellen? Se nyäkkäs sen verran, minkä niska anto periksi pehemiäs kinokses.

Sei eres simppaallu eikä sanonu mitään, ku vein sen klettujen vaihtohon ja niskasta kaavin lumia pois. Kun otin sen sitten viltin sisälle ja sylihini hyvästä pirettäväksi ja vuarootellen juteltavaksi, niin se kysy:"Koska on Lauran vuaro?"
"Miten niin? Mihkä sen vuaro?"
"No, seki pitää heittää heti pihalle, ku se huutaa aina naama punaasena."

Jonkin aikaa tämän jäläkihin seurasin silimä kovana, nottei vauva tullu ulosheitetyksi isoonsiskoon voimin. Ei ainakaan heti kaharen kuukauren ikääsenä.