Kuinka ollakkaan, jotenki ny jäi murresanojen vatvominen päälleen. Voi kuulostaa nurkkakuntaaselta, mutta vähä ny kuitenki.

Paitti -sana. Jos kulukoo toisen ohitte tai sivuutte, niin silloon menöö paitti. Isäni oli soras ollessansa sanonu jollekki paremmalleen, ku soli kysyny, notta mihkä se ja se meni, nottei tiärä, mutta tästä se meni paitti. Korkiampi herra oli tullu hetken päästä takaasin ja kysyny, notta mihkä silloon mennähän, ku mennähän Paittihin? 

Tai jos jokin tarjottu asia ei kelepaa, niin voi sanua, notta "oo omaas paitti" elikkä iliman. Pohojammaalla osatahan trossoo (=kehuminen), leuhkiminen) tosi hyvin ja samaten tryskääminenki (=rymistellä, tehdä kovasti töitä, tryskööt= tanssit). Mua vois heleposti sanua troiskotteheksi (=jaa, mitähän tämä olis touhata erittäin mones asias yhtä aikaa)  tai ainaki touhuloukooksi (=aikaansaapa, vähä kyllä negat.sanakin, touhottaja) . Ja moni mun kletuusta (=vaate) on kissahtanu (=kutistunut) kinniseksi (=pieneksi) vaatekomeros, mennä vuasihin verrates niistä osaa vois sanua  kaalattomiksikin (=iso t.valtava). Minen osaa kismitellä (=venytellä) aamuusin. Oon heti melekeen ku tärpäntikkeli (=seinäkellon heiluri, vikkelä, alati liikkuva) ja kulukehella.

Mulla on täs monta krannia (=naapuria) muttei niiren kans tuu useenkaan trukoomaa (=selkkausta, ymv.). Ne pruukaa (=tapaa) olla mun kans ihimisiksi (=olla taiten, nätisti). Minen oo luanteheltani kitupiikki, mutta tunnen joitaki, joita voi sanua Reinilänmäjen Kituksi. Tyttärenpoikani on kelevos (=kiltti), sei pahemmin simppaale, ellei pinna ny satu palamahan. Sitei tartte kurmoottaa (=ojentaa). Sillä o melekoosen kova krinaassi (luja t.voimaks luonne). Moltihin mun pikkusiskooni kans aina yhtehen ottamas, notta äitini pruukas sanua, notta silloon meillä oli kaikki karoot kotona. Karoo oli pässi. Minen koskaan tajunnu tuata lausetta, ku meillei ollu yhtäkään lammasta saatikka pässiä! Ei ollu muita ku pässinpäitä.

Meillä oli sontaläjällä tarikko, joillakin taas oli talikko. Musta talikko -sana on kuulostanu aina niinku liian fiiniltä sonnan luantihin, sellaanen talikko kelepas varmahan vain lannan luantihin. Yhtä hyvin sitten olis voinu meirän puista haravaa sanua halavaksi. Se jo kuulostaas pikkukakarootten paskakiäleltä. Pyärän jopparilla oli krinni (=lastenistuin, myös esim.lehmähaan aidan portti) pikkukakaroolle.

Meillä oli navetta, kanala ja puusola. Niin ja puimalato. Ja polokupyärät piti laittaa yäksi nukkumahan portinalustahan. (Kanoolle laitettihin valot illaksi ja sammutettihin yäksi, ja jossei ne osannu mennä kaikki nukkumahan orrelle, niin isä kävi ne yksitellen nostelemas.)

Lehemillä oli sellaasia nimiä, ku Sirkku, Pulumu, Kerma ...hevoonen oli Esko, silloli yksi silimä. Siitä tuliki miälehen, notta sitten meillä oli kolikärryt (=puupyörät!), samanlaaset ku oli Taivahan Isälläki, joilla se ajeli ukkoosella, ainaki ääni oli samanlaanen. Oli toki kummipyäräkärrytki, mutta tottapa noli uuremmat. Lyhtehiä meillä sirottihin, joita sitten riihittihin puimalaros. Mun aikana ei enää käytetty palio viikatesta. Minäkin oon käyttäny sirppiä ensimmääsen ja viimmeesen kerran, silloon tuli nimettömähän isoo palakehenkiäli (isohko haava, johon jäi tavallaan kuin kansikin päälle, elikkä melkoinen haava)  .

Jos mulla olis ny suklaamöövenpikkiä pakkaases, niin olisin tosi ottia (=erittäin halukas ottamaan) sille enkä olisi millään lailla tirsmu (heh..puakkoo! eli en katso ylen, vaan kaikki kelpaa). Imuriani orijaalen (=vierastaa) viäläki vähän.

(Pyynnöstä suomennoksiakin. Lisätty aamutuimiin 5.9)