Ettettä vain pitääsi mua mitenkään outona, kerron teillen, mitä tämä kaks kertaa vuares tapahtuva kellon viisarien tai itte kellojenkin siirtely aiheuttaa. Nih. Minen enää tiärä, siirrämmäkö me kelloja, kellon viisaria vaiko itte aikaa. Siirrelty mikä siirrelty. Nih. (UTC+02:00) Helsinki, Kiova, Riika, Sofia, Tallinna, Vilna).

Mullon ollu koko aikuusiän sisäänen kello. Se ei eristä eikä jätätä isoosti. Olisko ollu maksimisnaan 10 minuutin aijan heittoja. Vain. Nih. Sen kans oon tullu aina kivasti toimehen. Just.

Niin, mitäkö valitan? Noh, kun se menöö rikki. Rikki! Kaks kertaa vuares se menöö rikki. Aina maalliskuus ja lokakuus. Onko kiva? No ei oo! Mä kärsin siitä. Minen oo tästä kellekkään valittanu, ku vähä luulen nottei valituksistani oo mitään apua, hullun leiman saa kait vähemmästäkin. En tierä onko synestesialla täs osuutensa? Sisääset kuvat menöö hujanhajan ja osa rikkirauskaksi. On sillä osuutensa taikka ei, ei mitään väliä, rikki mikä rikki. #kello mikä kello#rikki mikä rikki

Kaks kertaa vuares mä kokoan ja eheytän sitä kellua. Tunnen sen krupisnani, kuinka se yrittää koriata syyttä suatta rikottua kellua. Pakko koriata, kun ei enää uuttakaan saa. Se koriaaminen ilmenöö oudolla tavalla; levottomuutena öisin, makaan levottomana mutta hiliaa, valavon ja kuuntelen aikaa ja valavon sisääsen kellon hiliaasta parantumista ja syrän tykyttää reippahammin ku pitääs. Just niin. Kellua korjatahan.

Jos joku sanoo, notta tuattavuus nousoo, ku aikaa rukatahan. Voi ollakkin niin. Mutta ei mulla. Mä kulien aina jonkun aikaa sellaasta hirasta Batistiinikävelyä, niinku Dresmannin miähet kalsarimainoksisnaan. Pitänee aina orottaa notta kello on pännis. Ei sitä aijoottomilla aijoolla voi teherä mitään. Ja sitäpaitti, on valua iltaasin tunnin kauvemmin, ei sitä viälä saisi niin olla. Mun sisäänen kelloni sanoo niin.

Ittiänsä ei tarvittisi seliittää. Sei mitään auta. Mutta joillekkin ihimisille tällä viisarien siirroolla teherän karhunpalavelus. Nih.

Viikon päivät siinä menöö, kevääsin kauvemminkin. Koriaamises. Kesäaijasta voitaas luapua. Terveyren nimis. Nih. Se vaan on niin. Luulen notta meitä on vähemmistö, jokka kärsii tästä. Mutta kärsitähän.

Tätei pysty oikeen seliittämähän, se vaan on näin. Sisäänen kello on rikki ja korjattavana. Mitäs sitten, jos ei se enää vanhemmiten koriaannukkaan? Sanonko sitten lääkärille, nottei tästä mun elämästäni enää mitään tuu. Mua ei pystytä enää koriaamahan, mus ei oo sisäästä aikaa. Sellaasta lääkäriä ei löyrykkään, joka mua tajuaas.

Nih.