Hitsit, ku on alakanu ottamahan päähän rarioasema Nova. Niiren puheet ja puheiren tyyli, juantamiset on vähä niinku amerikkalaasta. Sellaasta pualittaan huutamista ja tekopirtiän oloosta. Sitä kanavaa munkin on kuunneltava, jota muut kuunteloo. Töis.

Minen kehtaa heittäätyä vastahankahan muita kohtahan ja mennä sammuttamahan taikka vaihtamahan kanavaa. Mullei oo koskaan kotonakaan yhtäkään ylimääräästä konesta auki, jollen oo vartavasiten istunu sitä kattomahan tai kuuntelemahan. Niinku esim. rariota. Se on mulla päällä vain ja jos itte haluan. Musiikkia kuuntelen mutta sillekkin mullon omat aijat. Silloon ku hermot kestää.

Joskus oon kulukenu keltaaset korvatulupat korvis, kun ovet on laitettu töis säppihin mutta muut ei oo niitäkään havaannu. Joten oo saanu äntihin sanottua, nottei mun hermot taharo kestää jatkuvaa pölinää ja ulinaa. Tua kanava ku soittaa varmahan teoston halavimpia musiikkikipalehia ja koko viikko pyörii samanlaaset kappalehet. Kuuntelisin vaikka jo humppaakin.

Aistiyliherkkiksenä pyriin olemahan itte taiten, etten valita. Ettei kukaan altistu mulle yliherkäksi. Onnekseni meillei oo (enää) hajuvesiongelmaa, siihen oli pakko joskus mennä muinoon sekaantua.

Vanhemmiten ottaa kaikille jotenki lujille. Ja hermoohin.