Piti tämäkin aika nährä! Ennen vanhaan ihmettelin, jos joku sanoi puronnehensa tiatotekniikas kelekasta. Ny minen oo enää aikoohin mitään kelekkaa nähänykkää, mihinä olis voinu yrittää pysytellä. Purottu on, ja aika lujaakin. Kipiääkin ottaa.

Sellaaset verpit, tekemistä ilimoottavat teonsanat, kun soittaa tai kertoa on jääny jo osaksi pois! Oon ny muutamana aamuna kuunnellu aamuohojelmia samalla, kun moon paklannu naamaani ja yrittäny kaikes kiiruhus suarittaa entisööntiä. Usiampana aamuna toimittaja on sanonu, notta se ja se twiittasi, tai...viitaten hänen twiittaukseensa...

Apua. Ennen vanhaan soitettihin, kiriootettihin tai tultihin maasjalakaasin kertomahan ja sen jäläkihin tekstattihin, skypetettihin ja mesetettihin. Mesettäny minen oo koskaan ja jos oonkin, niin minen oo tiänny sitä tekeväni. Twiitaannu en oo koskaan.

Vimpaksi joskus koulus oon. Viitannu.