maanantai, 16. huhtikuu 2012
ars longa vita brevis
On se niin, notta taire on pitkä ja elämä lyhyt. Taiteelija, sirkustirehtööri Pyry, 3v., maalas mulle taulun, jonka nimi on: Erilainen jumppalaite.
Ja näkyyhän jumppalaites siinä, johonakin. Ja Erilaasuuskin. Josko solis kuvas piilootettuna, jumppalaites, niinku on mumman oikiaskin elämäs lymmyytettynä.
Mähän innostuun heti tuattamahan poijalla lisää tairetta ja päästihin jo tähän asti. Sei oo valamis, kuulemma jatketahan seuraavalla kerralla...ihastelinkin suurehen äänehen kuinka hyvä kuva mummasta tuli! Vähän vihaasen näköönen mutta voihan poika mut sellaasena nähräkin ja kokia. Useen ku joutuu sanomahan, Ei! Taulus on mummalla silimät ja suukin. Ja tällä kertaa ilman pimppaakin.
Mutta taulun nimi ei torellakaan ollukkaan: Rakas Oma Mumma vaan Leikkipuisto. Nonniin.
Taiteellisuuresta intaantunehena päätin mäkin taiteella vaaliat taulujen kehykset mustiksi. Hain pikapikaa kaupasta piänen mustan maalipurkin, kun en mitään isua purkkia halunnu nurkkiihin jähmettymähän. Kauppias kysy multa, notta pyäränkö meinaat maalata? Tuharin, nottei mun Mumma Gt:hin kukaan saa sattua, ruastet vain.
Muutaman pensseliveron jälkehen alako vähän tympäästä, maali oli miranoolia ja niin himpskatin kiiltävää ja airosti maaliltakin haisevaa. Mutta kun kerran olin aloottanu niin loppuhunhan tyä oli saatettava ja lohrutin ittiäni, notta sukuseinäs ei kukaan havaatte onko kehys kiiltävä, pualikiiltävä vaiko himmiä.
Katton kellohon, notta pian pitääs lähtiä kokouksehenkin. Sain maalattua kehykset kertahalleen ja paitani ja ittenikin. Seon kumma juttu kuinka maalia voi olla joka paikas vaikka kuinka taiten maalaas. Kattelin sormiani ja ihmettelin ku oli niin kumman tahmiaa värkkiä ... kauhialla tohinalla menin pesemähän käsiäni. Nykymaalit on siitä hyviä, kun ne lähtöö pelekällä vedellä. Nii-in, jokkut lähtöö ja jokkut ei...
Hinkkasin jos jollakin ainehella, tiskikonehen pesuainehillakin...lopputuloksena oli vain ryppyynen iho ... ja maalinen. Vilikaasin kellohon, 10 min aikaa keriitä kauppahan takaasin, hakemahan tärpättiä tai vaikka mitä liuottimia! Vaikiaa oli saara talavitakki suhteellisen näppärästi päälleni, nottei hihat ja rinnuspiälet olisi ollu mustis sormenjäliis. Pakko oli laittaa takki päälleni, en halunnu näytää kuinka maalis mun klettuni oli!
Onneksi kauppa ei oo kauhian kaukana...oikaasin pihojen poikki sillä seurauksella, notta kengiistä alko kuulumahan vaan märkä läts läts läts, mutta hätä ei lukenu lakia. Päästesnäni kaupan sisäpualelle vetämähän henkiä, kauppias katto mua ja käsiäni...ja totes, notta soot sitten jo aloottanu maalaamisen. Toinen myyjä käänty poispäin, tuli asiaa järjestellä ruuvihyllyä...
Mun ei onneksi tarvinnu hengästykseni seasta sanua, mitä mä tarvittin. Pyytämätti tärpättipullo hypähti eteheni. Yritin mutista, notta seuraavalla kerralla kerrotta mulle kaikki salaasekkin asiat, senkin notta mikkä maalit on vesiliukoosia ja mikkä ei.
Ny on kehykset maalattuna ja hajukin melekeen jo poistunut huushollista. Kärekkään ei oo enää tärpätistä valakoosenharmaat ja rutikuivat.
Seuraavalla kerralla yritän muistaa pyyhkiä pölytkin etukätehen poikes maalattavista pinnoosta...
Kommentit