Mullon sellaanen mummavainaan mummageeteefillari; elikkä MummaGT. Ruastettakin siinon, ei voi kiältää ja päin persustaa oleva lesta on uus, son ainua häpiäpilikku koko fillaris, kun vanhan istuumen kans meni ne kiärteeset jouset istuumen alta. Minen havaannu vaihtajalle sanua, nottei saa vaihtaa lestaa ellei löyry vanhan mallista tilalle!

Moon pitäny sitä uuren koroon pyärätelinehes lukus. Mullei oo ollu viälä pyärävarastohon avaanta.

Täs yhtenä aamuna lähärin töihin ja pihas seiso kolome taloon tätiä, olivat hakenehet postiansa. Kohteliaasti ne toivotteli mua taloon asukiksi ja ku tälläsin laukkuani fillaritelinehen lähelle (siinoli muitaki pyäriä, nätti maastopyärä), niin yks täriistä sano pahootellen mulle, notta ku se Reiska on alakanu pitämähän taloon pyärätelinehes pyäräänsä.

Kattoon komiaa maastopyärää ja miälesnäni ihimettelin, kuinka Reiskalla nyt nuan komia pyärä voi ollakaan. (Reiska on Reiska (nimi muutettu), kaikkien tuntema iloonen veikko.)

Kysyyn, notta kuinka se voi siihen pyäränsä tuara? No, ku tämän taloon pihasta ei kukaan varaasta pyäriä. Harmittelivat yhtehen äänehen, ku romuja saa sitten kattella. Romuja? Höh, miätiin, maastopyärä ei näyttäny yhtään romulta.

Laitoon laukkuni fillarini; MummaGT:n sarvehen ja avasin pyäränlukun ja käännin pyäräni kohti tätejä...kolome naista tuijotti mua mitään puhumatta, erittään hämillisen näköösinä. Kysyyn hämmästynehenä, notta mitä ny??

Ai, se onkin sun pyöräs, sanoi yks täriistä.

Multa pääsi isoo nauru ja sanoon, joo niin on, ja nämä fillarit vasta varasteluherkkiä onkin. Notta tämön kallihimpi kulukaa ku tua komia maastopyärä.

Sinne ne jäivät pihamaalle. Hiliaasina kattomahan mun ja mun pyäräni perähän.