Pohojalaasis ei oo (kuulemma) palio vikoja, tai on kaks pahaa: nei kuulemma näje pimees ja niiltä puuttuu viat. No, melko voimakkahasti muskin virtaa pohojalaasta verta, mutta mulla onki se kolomaski vika; mulla on neurooseja. Matkustusneurooseja. Nei silleen edes helepota vanhemmitenkaan. Pahenoo vaan.
Oon toki oppinu Isois Paikois varaamaan jo hotellihuonetta otettaes taksin seuraavaksi aamuksi. Siitä saa silleen niinku mukavasti varausnumeronki. On niinku olis jo jonos johkin. Saa nukkua hotelliyänsä rauhallisesti (just joo, tarkistaa kännykän heräätyksen mennen tullen ja palates ja varata vielä respastaki heräätyksen. Hätävarjelun liioottelua.)
Muistan eräänki kerran, ku aikaisin aamulla matkalaukkuni kans pujahdin hotellin pihalle odottamaan omaa taksiani; nro 134:ää. Vaau. Ehdin jo tällätä itteni puoliksi ekan taksin takapenkille, hyvä etten kiskonu matkalaukkuani peräs auton sisälle, ku kuski kysyi:"Oletteko Pylkkänen?". No, en ollu. Olin vain numero 134. No, en olisi pitänykkään sen färisestä taksista, kuka ny hopianharmaasta mersusta tykkääskään.
Menin seisomaan hotellin rappusille uurestaan ja ajattelin, jotta josko numeroa 134 huurettaas niinku laboratoorioon verikokeehin mennes. Viereeni seisahtui vanhempi herrasmies, joka sanoi heti Huomenta. Ei ollut mykkä kaupunkilaanen. Kysyin häneltä, notta josko solis ollu Pylkkänen, notta sellaaselle olis taksi tuas pihas. Ei ollu kuulemma Pylkkänen, vaikka epääli, notta Konstan sukunimi tais olla. Huumorimiähiä. Ei ollu kantakaupunkilaasia siis.
Toiselle puolelleni käveli seisomaan taas Mies! Vaau, soli komia. Tein tikusta asiaa ja kysyyn heti, notta josko solis Pylkkänen? Sorry!? Mies äännähti ja kavahti taaksepäin. Ai, että kielillä heti aamusta. Kysyin uudelleen, notta aaa juu mistör Pylkkänen? Kuulosti heti omiski korviis tosi typerältä. Harva ulukomaalaanen on Pylkkänen niin ku heti alkukättelys. Luultavasti mannerenglantini Pylkkänen kyselyineen kuulosti Komean Miehen korvissa irvokkaalta viettely-yritykseltä. Oh nou, vastas Se ja katos sen siliäntiän. Lopulta niitä Pylkksiä tuli peräti neliänä kappalehena hotellin ovesta pihalle ja kaikki mahtu hopianharmaasehen taksihin. Nro 134 vain oli viälä iliman omaa kuljettajaa.
Mun taksini ei sitte ollukkaan mersu, mutta auto ny kumminki. Päätin alkaa heti käyttätymään niin ku asiaan kuuluvalla tavalla. Nottei tulisi esille, mistoon kotoosin ja notten oo ikinäni asunu isoos kaupungis. Huhujen mukahan Isojen Paikkojen taksikuskit on kuuromykkiä. No, onneksi eivät sokeita.
Ehdin ihailla kotvasen aikaa omaa Aikuisen Naisen Olotilaani; en puhu enkä pussaa...hitto eihän se ny nuan menny. Siis notta osaan olla hiliaa ja olla kuuli. Mietiin, nottei mua kyllä kukaan usko kotopuales, notta olisin osannu olla hiliaa. Lopulta kuskini kysy päämäärääni. Hoksasin, jotta johan sen ny saa sanua. Sanoin rauhallisesti osoitteeni. Suuni aukaiseminen oli kuin salasana; kuskini aloitti heti keskustelemaan. Oli varmahan luullu mua ensin amerikkalaaseksi taikka vaikka ranskalaaseksi. Vaau.
Ja ennen ku huamasinkaan, olin puhunu taksikuskilleni työpaikkani nimen, kurssittamiseni, opiskeluni, avioeroni, lasteni lukumäärän...ja junakammoni ja linja-autoneuroosini, ouron haluni hypätä korkialta paikalta alahan jne. Muistaakseni en puhunu sille mitään mahdollisista vaihdevuosipeloostani. EI, en puhunu. En mä. En?
Pääsimmä päätepisteehihin ja kysääsin, miten saisin näille samoolle portahille illaksi taksin? Kuskini pyysi soittamaan Ulaan. Menin aivan hiliaaseksi ja se kysy lopulta, notta eikö mulla oo Ulan puhelinnumeroa. No, hitto molin koko akka ku ulalla, justinhan olin vasta selevittäny nro 134 tapauksen. Sanoin vaisusti kiitos ja hei. Ylväästi lähdin koko pituudeltani nostelemahan kohti portahia, kun kuskini ääni kuului takaani, soli oikeen noussu autosta uudelleen ulos. Se huikkas mun perähäni:"Minä tulen itse hakemaan sinut tänään kello 17." Vaau, mikä MIes! Käännähdin viehkosti takaisinpäin ja vilkutin. (No niinpä tietty). Olipas tosi Mukava NuoriMies.
Päivä kului rattoisasti verkkosivujen parissa ja oloni oli tuiki rauhallinen. Mikäs mun oli ollessa, noutaja saapuisi Ei-Mersullaan hakemaan. Iltapäivällä kouluttaja kysyi, että kenelle tilataan taksi? Jaa, että olisi ollut sellainenkin palvelu saatavilla. Tyydyin vain mainitsemaan vienosti asiasta, minä olen jo tilannut. Ihan Itse.
Oma-Kuskini tuli sovitusti. Olimma niinku jo vanhoja tuttuja. Ny oli sen vuoro puhua suunsa ja hampahankolonsa puhtahiksi. Paransimma mailman siinä paikas ja se kerto elämäntarinansa, lapsettomuutensa, suvun perintökiistat, lyhkääset yäunensa. Soli Oinas horoskoopis.
Se kanto mun laukkuni junalle asti. Mukava Mies. Niin. Mitäs minä, maailmanmatkaaja.
Kommentit