On ollu aikaa kuunnella rariota ja sen sellaasia, vaihrella kanavia ja ihimetellä. Ihimetellä meirän kaipuuta johkin muuhun paikkahan, ku omahan peräkylähän tai jotakin muuta, ku tätä tuiki tavallista arkia. Mei aina havaata, notta Elämä on ny just tässä eikä ala vasta huamenna.

Salli rakkauteni sulle lahjoittaa, oi Angelique tai Mona Lisa tai Natalie...  Volga, Volga, rakkaus tai kuolema, villinä ja vapaana sua ei voi vangita, Sheikki Ali Hassan, Tsingis Khan ... kuuluu rariosta.

Voitaashan me laulaa "salli rakkauteni sulle lahjoittaa, oi Rauhaa... Kertun hymystä laulaa tai Senjasta. Tai Nurmoonjoki, Nurmoonjoki, rakkaus tai kuolema, villinä ja vapaana sua ei voi vangita, Tai sheikin sijahan laulaa Veikosta ja sille laitettavasta patsahasta tai sukuklaanista laulaa. Toki onhan meillä lauluja Kankahan kaunihista Kaarinasta, jolta loppujen lopuuksi lähti nirriki ja Orvokki, Lehdokki, Vuokko ja moni muu. Jussista saan miehen armaan ja Imatran Inkeriäki on ja Kalle-Kustaan muaria, muttei niistä hengi koskaan samanlaasta kaukokaipuuta, ku Angeliquesta tai Nataliesta tai matsomaista uhoa kuin Tsingis Khanista. Voi meitä. 

Mitäs jos huamisaamuna, tuiki tavallisena maanantaki aamuna sanoosimma ittellemmä:"Hei kuule sinä kaunis, mukava ja erikoonen ihiminen, huamasikko, ku alkas viehkon sumuunen,  salaperääsen utuunen ja reippahan oloonen, talavia kuiskutteleva flossakkaanen maanantakiaamu!? Ei muuta ku menoksi paanalle ja nauttimahan päivän haastehista ja ruakatunnista!"