Mikä lie. Olkohot nyt vaikka minkäniminen postiloota, kunhan on. Oon seurannu ties monettako kertaa Neiti Marplea, en niinku vakooja, eikä se täälä oo kulukehellakaa mutta niinku tv:stä.

Niis elokuvis postia voi tulla postiluukusta tai oven alta vaikka illallaki. Kirjepostia. Ajatelkaa ny; KIRJEpostia. Sitten ne joku palavelija nostaas laattialta hopeeselle taikka kristalliselle farille siihen heti uluko-ovesta kattottuna vasimelle pualelle. Pikkuuselle pöyrälle. Siitä sais asianomaanen käyrä ennen iltasherryä tai portviiniklasillista hakemas. Niis olis komiasti kaunolla kiriootetut nimet ja osoottehet, joskus jopa sinettikin, joka kivasti knapsahtaas, kun kirjehen läppää aukaasis.

Sitten niiren kirjehien kans vois kävellä takaasi isoohin tualihin pöytälampun ja takkavalakian katveesehen, lukunuttu hartioolla, aukaasta se kirjeveittellä ja lukia sitä kaikes rauhas iliman kiirusta, välillä nostaen katsetta johkin kauvas, hymy karehtien huulilla ja taas laskia katse kirjehen kaunokiriootuksehen.

Kuinka komialta sellaanen näyttääskään. Ny jos saa harvoon oikian kirjehen (enkä tarkoota suaravelootusilimootusta sähkölaskusta enkä tv-luvasta), niin se on hukkunehena kaikenlaasten ja kokoosten kiilttäväpintaasten mainosten ja ilimaasjakelujen alle.

Kiva olis hakia niitä kirjehiä, käsinkiriootettuja, porstuasta pikkuuselta oven viäres olevalta pöyrältä, kopasta taikka hopiavarilta.

Mutta ku eletähän tätä päivää, ja jos tuallaanen postinkuluku olis mahrollista, niin siinä farilla olis korppuja, vanhoja lerppuja, cd-romppuja ja muistitikkuja joka lähtöhön...